AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.06 // 9.2.2024

​IK Sleipner saapuu Maarianhaminaan – IFK Mariehamnilla kauden ensimmäinen kotiottelu edessä

​IK Sleipner saapuu Maarianhaminaan – IFK Mariehamnilla kauden ensimmäinen kotiottelu edessä

Daniel Enqvist on tyytyväinen Grönvittin alkuvuoteen. (Kuva: Juha Tamminen)

IFK Mariehamn pääsee lauantaina ensi kertaa tänä vuonna kotiyleisönsä eteen, kun Ruotsin 2. divisioonan IK Sleipner asettuu vastaan harjoitusottelussa.

Grönvitt on ehtinyt pelata Liigacupissa kaksi ottelua ja HJK:lle kärsityn niukan tappion jatkeeksi viime lauantaina FC Inter kaatui Turussa.

- Voitto oli hieno juttu. Otamme mukaan edellisottelusta pallollisen pelaamisemme ja hyökkäyspelimme. Loimme paljon maalipaikkoja ja pysyimme tiiviinä puolustuksessa. Samaa pitää jatkaa, IFK-puolustaja Daniel Enqvist toteaa.

- Talvikausi on ollut hyvä. Teemme lujasti töitä joka päivä ja pyrimme parantamaan omaa peliämme.

Sleipnerin riveissä – tosin ei kentällä – on myös Grönvittille tuttu kasvo. Kolme vuotta sitten kauden IFK-paidassa pelannut toppari Calle Svensson on Sleipnerin tuore urheilutoimenjohtaja.

- Minulla on todella hyvät muistot, monia mahtavia ihmisiä niin seurassa kuin saarella yleisestikin. Urheilullisesti kausi oli vähän epätasainen, mutta nautin jokaisesta IFK:ssa pelaamastani ottelusta, Svensson muistelee.

IFK Mariehamn – IK Sleipner Wiklöf Holding Arenalla lauantaina 10.2. kello 17.00.

Lisää uutisia