Ramiro Muñoz FC Interin ohella mukaan myös Pikkuhuuhkajien valmennustiimiin

Ramiro Muñoz ottaa vastuuta myös Pikkuhuuhkajien valmennuksesta. (Kuva: Juha Tamminen)

Ramiro Muñoz FC Interin ohella mukaan myös Pikkuhuuhkajien valmennustiimiin

29.1.2024

FC Interissä valmentajana toimiva Ramiro Muñoz aloittaa työt myös U21-maajoukkueen valmennustiimissä tulevalla maaliskuun leirillä.

Muñoz korvaa Pikkuhuuhkajien valmennustiimissä AC Oulun pelillisen prosessin johtajana aloittaneen Tuomas Silvennoisen.

Espanjalainen Muñoz, 29, tuntee suomalaisen jalkapallon jo pitkältä ajalta. Hän tuli Suomeen vuonna 2014, ja on työskennellyt valmentajana HPS:ssä, VJS:ssä, SJK:ssa ja FC Interissä. Interissä Muñoz toimi myös päävalmentajana Veikkausliigassa syksyllä 2022.

Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Mika Lehkosuo kertoo, että Muñoz valittiin Tuomas Silvennoisen korvaajaksi kahdesta tärkeästä syystä. Muñoz on paitsi roolinsa osaava ja pätevä valmentaja, myös muulle valmennustiimille entuudestaan tuttu ihminen.

– Ramiro on multiosaaja valmennuksen saralla. Aikaisempina vuosina hän on vastannut seurajoukkueissaan erikoistilanteista, mikä on osa hänen uutta rooliaan myös Pikkuhuuhkajissa. Hänellä on kompetenssi kunnossa, Lehkosuo kuvailee.

Lehkosuo kertoo tutustuneensa Muñoziin kesän 2023 alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa, jotka kuuluivat Muñozin käymän UEFA Pro -kurssin ohjelmaan. Lehkosuo oli kisoissa koulutusryhmän mukana.

– Lisäksi Ramiro tuntee tiimistämme hyvin Eemeli Reposen ja erityisesti Gert Remmelin, jonka kanssa hän oli UEFA Pro:lla kämppiksinä. Yksi Ramiron rooleista tulee olemaan katsomovalmentajana toimiminen otteluiden aikana – hän kommunikoi sieltä Gertille ja Eemelille kentän laidalle. On tärkeää, että Ramirolla on jo valmiiksi yhteys valmennustiimimme kanssa, koska hän tulee mukaan suoraan tärkeisiin vieraspeleihin kesken karsintojen. Meillä ei ole aikaa harjoitella yhteistyötä, Lehkosuo sanoo.

Ramiro Muñoz kertoo olevansa itse todella iloinen aloittaessaan työt alle 21-vuotiaiden maajoukkueen valmennustiimissä. Muñozille kyseessä on tärkeä mahdollisuus.

– Kymmenen Suomen-vuoden ja neljän Veikkausliigakauden jälkeen tämä on iso steppi urallani jalkapallovalmentajana. Kun tulin Suomeen, halusin kehittää itseäni jalkapallovalmentajana ja yrittää kehittää suomalaista jalkapalloa menemään eteenpäin, Muñoz kertoo.

– Tämä mahdollisuus minulla nyt on alle 21-vuotiaiden maajoukkueen kanssa. Iso vastuu ja ylpeä fiilis – totta kai olen espanjalainen, mutta suomalainen sydämeni on joka päivä isompi, Muñoz jatkaa.

Pikkuhuuhkajat kohtaa maaliskuun leirillään tärkeissä EM-karsintaotteluissa Albanian 22.3. ja Montenegron 26.3.

Linkki kopioitu