AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.35 // 30.8.2023

FC Inter kaatoi FC Lahden toistamiseen (FC Lahti-FC Inter 1-2)

FC Inter kaatoi FC Lahden toistamiseen (FC Lahti-FC Inter 1-2)

Kuva: Lauri Ilola

FC Lahti ei käyttänyt keskiviikkona revanssimahdollisuuttaan, vaan FC Inter vei pisteet mukanaan Turkuun samoilla 2-1-lukemilla kuin lauantainenkin ottelu päättyi.

Ottelun ensimmäinen jakso oli tasainen. Sateinen ja liukas sää teki ottelusta taistelupalloa, eikä hienouksia nähty. FC Lahti pystyi ottelun alussa vastaamaan FC Interin fyysisyyteen, mutta maalipaikoille lahtelaiset eivät kyenneet murtautumaan. Toisaalta myös vierailijoiden paikat olivat vähissä.

Jakson puolivälissä Inter osui. Petteri Forsellin kulmapotku jäi pyörimään Lahden rangaistusalueelle. Pallo kimpoili lopulta Mikael Alménille. Inter-toppari tykitti sydämensä pohjasta. Marin Ljubić sai käsiään hieman väliin, mutta veto painui Lahden verkkoon. Tauolle lähdettiin näin ollen Interin johdossa.

Pallo pomppi onnekkaasti turkulaisille myös ensimmäisen jakson alussa lahtelaismaalilla. Timo Stavitski pääsi nokikkain Ljubićin kanssa. Kroatialaiskassari venyi kuitenkin ilmiömäiseen torjuntaan ja Lahti selvisi säikähdyksellä.

Lahti kampesi itsensä tasoihin, aivan kuten Turussa lauantaina toisen jakson ensimmäisellä vartilla. Samuel Pasasen pitkä avaus vapautti syntymäpäiväsankari Anouar El Moukhantirin, joka karkasi puolittain läpi. Hän sijoitti pallon tarkasti alakulmaan aivan tolpan juureen ja peli oli jälleen tasan.

Inter tuli vielä kerran ottelun aikana ja jälleen turkulaiset onnistuivat erikoistilanteen jälkitilanteesta. Lahti onnistui purkamaan vain puolittain Forsellin kulman ja Matias Ojalalle avautui vetopaikka. Ojala osui kuitenkin palloon huonosti ja pallo kimposi 25 metriin Noah Nurmelle. Nurmi tykitti kohti yläkulmaa. Ljubić sai jälleen hieman sormiaan väliin, mutta ei kyennyt estämään komean maalin syntyä. Inter piti johtoasemansa ottelun loppuun asti ja vei pisteet mukanaan Turkuun lukemin 2—1.

Lisää uutisia