AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.50 // 17.12.2022

Berat Kösen ura jatkuu pysyvästi Ykkösen JäPS:n riveissä

Berat Kösen ura jatkuu pysyvästi Ykkösen JäPS:n riveissä

Berat Köse jatkaa JäPS:ssa myös kaudella 2023. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahdesta loppukauden lainalle viime kesänä kalastettu Berat Köse on solminut vuoden mittaisen sopimuksen JäPSin kanssa.

Jo ennen lainasiirtoaan pientä kulttimainetta järvenpääläiskannattajien keskuudessa nauttinut Köse lienee erityisen odotettu lisä JäPS:n sopimuspelaajien kasvavaan joukkoon.

Sopimuksen syntymistä Köse kommentoi seuraavasti.

– Hyvät fiilikset! Järvenpäässä on tuttu ympäristö, ja puhuttuani Jykän kanssa kiinnostuin entistä enemmän tästä projektista, mitä hänellä ja muulla organisaatiolla on mielessä.

Vaikka edelliskausi päättyi lopulta onnistuneesti ja jatkosopimuskin syntyi suhteellisen kivuttomasti, kertoo Köse suorasukaisesti, että parannettavaakin hänen omissa silmissään jäi.

– Viime kaudella olin pettynyt omaan suoritukseeni, kun jotenkin tuntui, etten päässyt pelityyliin mukaan oikein millään.

Tulevat askelmerkit ovatkin sitä myöten selvät.

– Ensi kaudella lähdetäänkin siitä parantamaan, ja tavoitteet on korkealla. Kauden loputtua en ole pitänyt lomaa, vaan aloitin heti offseason-harjoittelun. Kun joukkue menestyy kentällä, niin uskon, että ne omatkin tehot tulevat sieltä kyllä, Köse päättää.

Lisää uutisia