AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.44 // 3.11.2022

Felipe Aspegren ja Jonathan Muzinga eivät jatka SJK:ssa

Felipe Aspegren ja Jonathan Muzinga eivät jatka SJK:ssa

Felipe Aspegren siirtyy pois Seinäjoelta. (Kuva: Juha Tamminen)

SJK kertoo verkkosivuillaan, että puolustaja Felipe Aspegren ja hyökkääjä Jonathan Muzinga eivät jatka Seinäjoella.

Kaksikon sopimukset päättyivät tähän kauteen ja molemmat jatkavat uraansa muualla.

Kesän siirtoikkunassa SJK-paitaan paluun tehnyt Aspegren siirtyi Seinäjoelle KuPS:n riveistä ja hän pelasi ensimmäisen ottelunsa heinäkuun lopussa UEFA Euroopan Konfrerenssiliigan karsintaottelussa Lillestrømia vastaan OmaSp Stadionilla. Kaikkiaan Aspegren pelasi kauden lopulla 13 ottelussa ja antoi niissä kaksi maaliin johtanutta syöttöä. Helmikuussa 29-vuotta täyttävä Aspegren on edustanut SJK:a aiemmin myös kaudella 2014. Koko SJK-urallaan hän on pelannut kaikissa kilpailuissa yhteensä 20 ottelua.

Muzinga siirtyi SJK Akatemiaan tammikuussa 2022 PK-35:n riveistä. Hän kärsi loukkaantumisista alkukaudesta. Muzinga pelasi kauden aikana Ykkösessä 22:ssa ottelussa ja teki niissä kahdeksan maalia. Tuon lisäksi hän teki Veikkausliigadebyytin SJK:n edustusjoukkueessa AC Oulua vastaa

Lisää uutisia