AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.29 // 23.7.2022

Nuorela manasi loppuhetken tasoitusta - "Ihan naurettavaa puolustamista"

Nuorela manasi loppuhetken tasoitusta - "Ihan naurettavaa puolustamista"

VPS ja Haka taistelivat tasapelin. (Kuva: Apollo Photo)

VPS joutui pettymään lopussa, kun FC Haka nousi lisäajalla 3-3-tasapeliin. VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela oli ottelun jälkeen pettynyt.

VPS sai otteluun loistavan alun, kun Tete Yengi iski johtomaalini jo neljännellä minuutilla. Haka nousi kuitenkin rinnalle ja ohi. VPS pääsi tauolle kuitenkin tasatilanteessa, kun Kalle Multanen onnistui rankkarissa.

– Aloitimme loistavasti, mutta saman tien sen jälkeen aloimme hölmöilemään, kun olisi pitänyt vain pystyä pitämään peli yksinkertaisena. Päästimme Hakan peliin mukaan minun mielestäni turhaan ja liian nopeasti sen hyvän alun jälkeen, Nuorela kommentoi ensimmäistä puoliaikaa VPS:n sivuilla.

Multanen puski VPS:n johtoon toisella puoliajalla ja vaasalaiset olivat kiinni kauden ensimmäisessä kotivoitossa viimeiselle minuutille saakka. Hakan Stavros Zarokostas kuitenkin tasoitti, kun lisää aikaa oli kulunut 2,5 minuuttia.

– Toisella puoliajalla kaikki lähti niin sanotusti taas nollista liikkeelle. Se oli meiltä paljon parempi puoliaika. Minun mielestäni pystyimme omalla tekemisellä tavallaan tuhoamaan Hakan peli suhteellisen hyvin, eikä siinä ollut ihmeempää hätää. Sitten saatiin johtomaali ja sen jälkeen oli mahdollisuuksia tappaa peli. Kun katsoi (Hakan viimeisen maalin) uudestaan, niin olihan se ihan naurettavaa puolustamista. Ei tuommoista maalia tuossa tilanteessa voi enää päästää, Nuorela summaa toisen jakson.

– Totta kai kun näin pitkään johdat, niin voitto olisi maistunut. Mutta kaiken kaikkiaan olimme omassa pallollisessa pelaamisessa huonoja tänään, ja sen takia peli oli vähän semmoista mitä se oli, Nuorela toteaa.

Lisää uutisia