AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.25 // 23.6.2022

VPS-luotsi Nuorela lakonisena: "Teimme nolla maalia ja silloin on vaikeaa voittaa"

VPS-luotsi Nuorela lakonisena: "Teimme nolla maalia ja silloin on vaikeaa voittaa"

Honka haki niukan voiton Vepsusta. (Kuva: Apollo Photo)

VPS joutui taipumaan keskiviikkona kotiyleisönsä edessä, kun FC Honka vei pisteet aikaisella maalilla.

Honka hallitsi ottelun alkua ja Matias Rale iski vieraat johtoon jo kymmenen minuutin pelin jälkeen. VPS pääsi sen jälkeen kuitenkin peliin mukaan.

– Ensimmäinen jakso oltiin vähän ehkä perässä, varsinkin siinä ihan alussa. Se johtui aika paljon siitä, että hukkasimme palloja vähän liian helposti. Mitä pidemmälle ensimmäinen jakso kuitenkin meni, niin pääsimme paremmin ja paremmin peliin mukaan, ja meillä oli siinä omat hetkemme, VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela summasi ensimmäisen jakson.

Jo tavaramerkiksi tulleeseen tyyliinsä Vepsu pelasi vahvan jälkimmäisen 45-minuuttisen, mutta ilman tulosta.

– Toiselle jaksolle tulimme taas hyvin. En voi vaatia jätkiltä paljoa enempää. Tulimme hyvin mukaan peliin ja saimme paineen Hongan päähän. Totta kai pelasimme aika riskillä, ja siinä oli muutama vaarallinen vastahyökkäyspaikka Hongalta. Me kuitenkin hoidimme ne hyvin, ja kiitos siitä puolustuksen jätkille.

- Paineen ansiosta saimme pari hyvää maalintekopaikkaa, mikä oli mielestäni riittävästi, mutta teimme nolla maalia ja silloin on vaikeaa voittaa peli, Nuorela kommentoi.

Lisää uutisia