Tallink Silja jatkaa HJK:n pääyhteistyökumppanina

Kuva: Juha Tamminen

Tallink Silja jatkaa HJK:n pääyhteistyökumppanina

29.4.2022

Tallink Silja on kulkenut HJK:n matkassa mukana jo vuodesta 2012 asti ja yhteistyö jatkuu.

Kymmenen vuotta kestäneen yhteistyön aikana Tallink Silja on ollut vahvasti tukemassa Klubin junioritoimintaa sekä järjestänyt HJK:n risteilyjä niin yhteistyökumppaneille kuin Klubin seurayhteisöllekin.

Silja Linen logo näkyy myös tällä kaudella HJK:n pelipaitojen selkäpuolella.

– Olemme iloisia, että pitkäaikainen yhteistyömme HJK:n kanssa jatkuu edelleen. Yhteistyömme myötä HJK:n joukkueet ovat tulleet tutuiksi eri laivoillamme turnausmatkojen merkeissä. Haluamme erityisesti osaltamme mahdollistaa HJK:n monipuolista junioritoimintaa.

- Kauden aikana näymme pelaajien paidoissa ja pelikentillä, mutta kauden huipentuminen risteilyyn Itämerellä on todella odotettu, iloitsee Tallink Siljan Head of Sales Jani Mäkelä.

HJK:n varatoimitusjohtaja Kari Haapiainen hehkuttaa pitkään jatkunutta yhteistyötä.

– Olemme kiitollisia, että Tallink Silja jatkaa yhteistyötä kanssamme näinä haastavina aikoina. Heidän panostuksellaan on iso merkitys etenkin juniori- ja iltapäiväkerhotoimintamme tukemisessa. Yhteistyö kentillä sekä Itämeren aalloilla kertoo hyvästä kumppanuudesta, jossa molemmat osapuolet tukevat toisiaan.

- Tallink Silja tarjoaa isännöimäänsä otteluun lippuja omille asiakkailleen, ja vastaavasti meidän nuorimmat Klubilaisemme saavat Siljalta esimerkiksi pehmoisia Harri Hylkeitä, Haapiainen hymyilee.

Linkki kopioitu