AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.15 // 17.4.2022

"5/5 pelaajille taistelutahdosta" - nousu tasapeliin lämmitti lopulta Ilves-luotsi Toni Kalliota

"5/5 pelaajille taistelutahdosta" - nousu tasapeliin lämmitti lopulta Ilves-luotsi Toni Kalliota

Kai Meriluodon maali aloitti Ilveksen takaa-ajon. (Kuva: Juha Tamminen)

Ilves sai kuin saikin kauden pistetilinsä auki kirittyään viime hetkillä kahden maalin takaa 2-2-tasapeliin AC Oulua vastaan Vaasassa sunnuntaina pelatussa ottelussa.

Ilveksen päävalmentaja Toni Kallio oli tyytyväinen siihen, että pukukopissa ennen peliä painotettu aggressiivinen prässi tyrehdytti pallonhallintaan panostavan Oulun rakenteluvaiheen.

– Aloitimme hyvin ja olimme hyvällä jalalla liikkeellä. Teimme sovittuja asioita, eli onnistuimme prässissä ja voitimme palloja. Loimme samalla maalipaikkoja itsellemme, Kallio kertaa.

Synkkiä pilviä kuitenkin kasautui Ilveksen taivaalle, eikä onnikaan aina ollut myötä. Ac Oulun toiseen maaliin johtanut rangaistuspotku myös kismitti Kalliota.

– Sitten kun vastustaja pelasi ensimmäistä kertaa pallon meidän linjamme taakse boksiin, niin heti omissa soi. Meille on tehty liian helposti maaleja vastaavista. Se on asia, johon täytyy saada muutos.

– Pilkkutuomio oli mielestäni käsittämätön. Tatu [Miettunen] oli kontillaan nousemassa maasta ylös ja yritti väistää vetoa, eikä pallo mielestäni siinä juurikaan vaihtanut suuntaa.

Toisella jaksolla kirivaihde tuotti kuin tuottikin tasatulokseen vaadittavat kaksi maalia.

– Teemana on meillä tuntunut olevan, että annetaan vastustajan ottaa johto-asema, ja vasta sitten aletaan pelaamaan. Toiselle jaksolle piti tänäänkin lyödä "all in", että saataisiin kahden maalin kaula kiinni. Taistelutahtoa onneksi riitti ja paikkoja oli kolmeenkin maaliin, siitä 5/5 pelaajille.

– Kaikki meistä odottivat ottelulta enemmän. Pistetili oli joka tapauksessa tärkeää saada auki. Toivottavasti se antaa meille buustia tuleviin peleihin. Ensi viikolla harjoituksissa haetaan keinot siihen, että ottelun alut ollaan paremmin hereillä, Kallio kiteytti.

Lisää uutisia