"Tämä peli oli hyvä oppi meille" - VPS-luotsi Nuorela oli osin tyytyväinen SJK-otteluun

Vepsulla on vielä yksi harjoitusottelu ennen kauden alkua. (Kuva: VPS / Mikael Matikainen)

"Tämä peli oli hyvä oppi meille" - VPS-luotsi Nuorela oli osin tyytyväinen SJK-otteluun

20.3.2022

Vaasan Palloseuran tämän kauden toiseksi viimeinen harjoitusottelu päättyi OmaSp Stadionilla SJK:n 2–1-voittoon.

SJK dominoi ensimmäistä puoliaikaa ja tauolle mentiin 2–0 tilanteessa. Vepsun päävalmentaja Jussi Nuorelan mukaan ensimmäisessä jaksossa oli parantamisen varaa.

– Tänään saatiin hyvä oppitunti siitä, että kun pelataan todennäköisesti yhtä liigan kärkijoukkuetta vastaan, että minkälaisessa tempossa pitää pystyä käsittelemään sekä syöttämään palloa. Varsinkin ensimmäisellä jaksolla me olimme ihan liian hitaita pallon kanssa, ja myöskin jopa ilman palloa. Kyllä me semmoisessa liikenopeudessa hävittiin, sekä myös pallon kanssa syöttäminen oli hankalaa SJK:n kovan prässin alla. Oltiin koko ajan myöhässä ja vaikeuksissa. Ei ollut yhtään väärin, että SJK johti puoliajalla 2–0, että kyllä me koko ajan oltiin perässä.

Toisen jakson ainut maali nähtiin, kun Kareem Moses pääsi laittamaan pallon boksin sisältä maaliin Sebastian Strandvallin sivuvaparista. Myös tasoitusmaali oli erittäin lähellä, mutta loppuen lopuksi ottelun tulokseksi jäi 2–1. Nuorela oli toisella puoliajalla tyytyväinen joukkuepuolustukseen ja siihen, kuinka joukkue pystyi roikkumaan pelissä mukana.

– Toisella jaksolla oli tietysti hyvä juttu, että me niin sanotusti roikuttiin pelissä mukana. Ei annettu kolmatta maalia, vaikka puolustettiin suurin osa pelistä ja jouduttiin puolustaa aika matalallakin. Puolustus toimi aika hyvin ja SJK:n maapaikat tuli esimerkiksi erikoistilanteista tai sitten nopeista suunnanmuutoksista ja pallonmenetyksistä. Silloin kun päästiin koko joukkueella puolustamaan, ja vaikka puolustettiin pitkiä jaksoja, niin se toimi ihan hyvin ja siihen voidaan olla siihen tyytyväisiä.

Nuorela näki, että Vepsulla oli lopussa eväät tasoittaakin ottelu. Tappio toki harmitti, mutta samalla Nuorelan mukaan joukkue sai hyvää oppia.

– Roikuttiin toinen puoliaika pelissä mukana, ja saimme yhdestä erikoistilanteesta kavennusmaalin ja sitten oltiinkin vain maalin päässä. Viimeinen 10 minuuttia saatiin kuitenkin luotua painetta SJK:n päätyyn ja peli olisi melkein voinut olla 2–2. Meillä oli yksi selkeä paikka oikeastaan tyhjään maaliin, mutta pallo osui tolppaan. Muutenkin toinen jakso oli parempaa pallollista pelaamista meidän joukkueelta, vaikka toki jouduttiin siinäkin puolustamaan aika paljon. Mutta kokonaisuutena oltiin kyllä vähän askel jäljessä koko pelin ajan, että ihan ansaittu voitto SJK:lta.

– Tietysti sitten kun pelataan tuloksesta, niin välillä joutuu puolustamaan tosi paljon ja on tärkeää pysyä niin sanotusti pelissä mukana. Tämä peli oli hyvä oppi meille. Tämmöisiä pelejä varmasti tulee ja silloin pitää vain niin sanotusti sinnitellä ja kärsiä, ja odottaa niitä muutamaa mahdollisuutta sitten vaikka pelin loppupuolella. Silloin vain tietysti pitää olla kliininen ja laittaa palloja maaliin.

Linkki kopioitu