"Olemme valmiita kauden alkuun" - HJK-luotsi Toni Koskela katsoo luottavaisena eteenpäin
HJK:n viikko sisälsi kaksi harjoitusottelua, joista tuloksena oli voitto niin IFK Mariehamnista (2-0) kuin FC Lahdestakin (1-0).
Veikkausliigakauden alkuun on enää pari viikkoa ja Klubilla on jäljellä yksi kauteen valmistava ottelu: ruotsalainen Hammarby saapuu Bolt Arenalle lauantaina 26. maaliskuuta.
HJK:n päävalmentaja Toni Koskela on kuitenkin kutsunut jo lauantaista Lahti-ottelua liigakauden kenraaliharjoitukseksi, sillä Hammarby-ottelussa on runsaasti poissaoloja. Päävalmentajan mukaan joukkueen pelaaminen on hyvällä mallilla Veikkausliiga-avausta varten.
– Edelleen olemme peluuttaneet hyvin laajaa rinkiä ja tehneet paljon vaihtoja. Pelihän ei ikinä täysin valmista ole, mutta meillä on paljon hyviä aihioita, ja sanoisin, että olemme valmiita kauden alkuun.
- Pitkä kausi on edessä, joten jatketaan työntekoa. Painamme joka päivä hommia sen eteen, että pelimme menisi päivä päivältä enemmän eteenpäin.
Peliminuutteja on harjoituskaudella jaettu tasapuolisesti koko joukkueelle. Päävalmentaja Koskelallakin on vielä ajatustyötä tehtävänä parhaan mahdollisen yksitoistikon valitsemisessa.
– Meillä on tietysti esimerkiksi Conor Hazard ja Murilo sivussa ensimmäisestä ottelusta – Murilo itse asiassa vielä toisestakin –, joten se rajoittaa tiettyjä vaihtoehtoja. Muutamalla paikalla on todella tiukka kilpailu, ja erot ovat hyvin pieniä. Meillä on hyvin tasaisia pareja taistelemassa pelipaikoista, ja kukaan ei varmasti uskalla levätä laakereillaan – kilpailu on sen verran kovaa, Koskela uskoo.