Michelin-palkittu Kim Mikkola vetovastuuseen - Bolt Arenan ravintolapalvelut uudistuvat
HJK:n kotistadionin Bolt Arenan palvelut mullistuvat tulevaksi kaudeksi. Ravintolapalvelut ottaa haltuunsa Michelin-tähden arvoisesti mainetta niittänyt kokki ja ravintoloitsija Kim Mikkola.
Joulukuussa HJK:n ravintola- ja hospitality-palveluiden uudistushankkeen vetäjänä aloittanut Mehdi Younes hehkuu innosta uunituoreesta sopimuksesta kertoessaan.
– Olen äärimmäisen kiitollinen ja fiiliksissä, että saimme tämän tärkeimmän välitavoitteen maaliin nimenomaan Kimin kanssa. Halusin tähän innokkaan ja dynaamisen hahmon, jonka tuotteet ja brändi ovat kunnossa, ja sellaisen saimme!
Uudistukset tulevat näkymään Bolt Arenalla niin jalkapallo-otteluissa kuin muissakin tapahtumissa sekä niiden ulkopuolella.
– Urheilukadun kivijalkaravintola menee kokonaan uusiksi. Se tulee palvelemaan helsinkiläisiä päivittäin, aamusta iltaan. Stadionin edustalle on luvassa muun muassa koko kesän avoinna oleva terassialue. Tästä on tarkoitus tehdä aidosti kohtaamispaikka.
– Laajemmat aukioloajat mahdollistavat myös kannattajien paremman palvelemisen. Jatkossa Bolt Arenalle on luonnollista tulla jo hyvissä ajoin ennen peliä, ja palvelut ovat käytettävissä myös pelin jälkeen. Joten etkot, juhla eli itse peli ja jatkot tapahtuvat kaikki samassa paikassa, Younes myhäilee.
Otteluiden ja muiden tapahtumien lisäksi ravintolatoiminta palvelee koko HJK:n seurayhteisöä ja muitakin kaupunkilaisia, on asiakkaina sitten iltapäiväkerholaisia, junioreita, heidän treenejään ja pelejään seuraavia vanhempia, edustusjoukkueita tai keitä tahansa. Vastedes tarjolla on koko päivän laadukasta kotimaista, ravinnerikasta ruokaa – huippukokkien tekemänä!
– Urheilu on ollut tärkeä osa elämääni lapsesta saakka. Olen innostunut Bolt Arenan kunnianhimoisesta uudistushankkeesta ja suunnitelmistamme palveluvalikoiman laajentamiseksi. HJK:n pitkä historia ja merkitys suomalaiselle jalkapallolle vetävät nöyräksi, ja mahdollisuus olla mukana Bolt Arenan uudistamisessa on ainutlaatuinen, ravintoloitsija Kim Mikkola kertoo.
Ravintolan lisäksi myös Bolt Arenan kioskipalvelut menevät uusiksi. HJK:n kotiotteluiden yleisö on palautekyselyissä toivonut uudistuksia nimenomaan ravintolapalveluihin, ja nyt toiveisiin vastataan: tuotevalikoima laajenee ja laatu paranee sekä ruoka- että juomapuolella läpi stadionin.
– Palveluvalikoiman uudistamisessa kantavina teemoina tulevat olemaan saavutettavuus ja ajankohtaisuus. Tahdomme tuoda eri asiakasryhmille kiinnostavia ja herkullisia kokemuksia muiden elämysten rikastukseksi. Tarpeet jalkapallo-ottelun tai konsertin yhteydessä ovat hyvin erilaisia, ja tahdommekin tarjota vieraillemme aina positiivisia yllätyksiä, Kim Mikkola lupaa.
Bolt Arenalla jalkapallo on ja pysyy kaiken keskiössä. Oheispalvelut tulevat olemaan käytössä kaikissa otteluissa, oli kyse sitten Veikkausliigasta, Kansallisesta liigasta, Kakkosen HJK Klubi 04:stä tai vaikkapa Helsinki Cupista. Yhtä lailla palvelut parantavat Boltin muita tapahtumia kuten konsertteja ja jatkuvasti lisääntyviä yritystapahtumia.
– Olemme niin jalkapallossa kuin muissa tapahtumissa mukana viihde- ja elämysbisneksessä. Meillä on erinomainen urbaani monitoimiareena, jossa myös oheispalvelut ovat jatkossa huippuluokkaa. Uudistukset mahdollistavat tapahtumajärjestäjille uniikit puitteet. Luvassa on aivan uusia mahdollisuuksia tuoda Bolt Arenalle yritys- tai yleisötapahtumakonsepteja, koska Bolt Arena ja sen tilat taipuvat monikäyttöiseksi, ympärivuotiseksi tapahtumatilaksi, toteaa HJK:n kaupallinen johtaja Sirja Luomaniemi.
– Tämä on valtava muutos ja panostus uudenlaiseen konseptiin. Haluamme vastata paremmin yhteisön tarpeisiin, olipa sitten kyse aukioloajoista, perheiden arjen kotiruokapaketeista tai stadiontapahtumien elämyksestä, HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti toteaa.