"Kaikki vaikuttaa todella hyvältä" - Dahlström odottaa jo innolla kautta KuPS:ssa
HJK:sta KuPS:n riveihin siirtynyt keskikenttäpelaaja Sebastian Dahlström odottaa jo pääsyä tositoimiin kuntoutumisen ollessa loppusuoralla.
Dahlström kärsi loppukauden 2021 aikana pienestä loukkaantumisesta, mutta kuntoutuminen täyteen iskuun on "Dalella" sujunut suunnitelmien mukaisesti.
- Olen päässyt harjoittelemaan jo lähes normaalisti – ainoastaan harjoitusten pelillisiin osuuksiin en ole osallistunut. Uskon olevani piakkoin täydessä kunnossa, 25-vuotias keskikenttäpelaaja kertoo.
- Meillä on hyvä joukkue kasassa ja pystymme varmasti pelaamaan hyvää jalkapalloa. Joukkue on täynnä hyviä tyyppejä ja muutaman kaverin tunsin jo entuudestaan. Kaikki vaikuttaa todella hyvältä.
Tehojensa puolesta parhaalla Veikkausliigakaudellaan 2017 Dahlström onnistui kolmesti maalinteossa ja tarjosi peräti yhdeksän maaliin johtanutta syöttöä. Pelaajan itsensä mukaan KuPS:ssa viilettää seuraavat kaksi kautta monipuolinen keskikenttäpelaaja
- Keskikentällä pyrin organisoimaan peliä paljon sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan. Yritän rakentaa peliä ja osallistua myös hyökkäyksiin. Haluan auttaa joukkuetta myös maaleilla, sekä syötöillä ja ottamalla pallonriistoja. Olen mielestäni varsin monipuolinen keskikenttäpelaaja.