AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.42 // 21.10.2021

Ennakko: FC Lahti-AC Oulu

Ennakko: FC Lahti-AC Oulu

Kuva: Juha Tamminen

FC Lahti saa vieraakseen perjantaina Lahden Stadionille sarjapaikastaan taistelevan AC Oulun. Ottelu alkaa poikkeukselliseen aikaan jo kello 17.30.

FC Lahti aloitti Haastajasarjan kotivoitolla KTP:stä ja viime lauantaina lahtelaiset kohtasivat vieraskentällä FC Hakan. KTP kaatui hallitusti 2-1 ja myös Hakaa vastaan Lahti siirtyi 1-0-johtoon Chinedu Geoffreyn maalilla. Komean esityön maaliin tekivät Arlind Sejdiu, Macoumba Kandji ja Kristian Yli-Hietanen. Haka kuitenkin rankaisi lahtelaisia pallonmenetyksestä. Ensimmäisen jakson lopussa lahtelaiset joutuivat vajaalle Henri Eninfulin katsellessa toistamiseen keltaista korttia. Toisen jakson myllytyksen Lahti kuitenkin kesti taidolla ja tuurilla ja Valkeakoskelta matkaan tarttui piste.

Lahti on joutunut pelaamaan kahdessa edellisessä ottelussa pitkän aikaa vajaalla ja se on tuonut rasitusta ennestään kapeaan materiaaliin. Perjantain ottelussa pelikiellosta vapautuvat Altin Zeqiri ja Matti Klinga. Henri Eninful puolestaan on perjantain ottelussa pelikiellossa. Lisäksi Jean-Christophe Coubronnen, Javi Hervásin, Pyry Lampisen, Viljami Isotalon ja suurella todennäköisyydellä myös Timi Lahden kaudet ovat ohi loukkaantumisten takia.

Pitkästä poissaolojen listasta huolimatta kotijoukkue lähtee hakemaan voittoa ja poissaolot antavat uusille pelaajille mahdollisuuden näyttää osaamistaan. Edellisessä ottelussa liigadebyyttinsä teki Daniel Koskipalo ja lisää voidaan nähdä myös perjantaina. FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli odottaa ottelusta viihdyttävää.

– Vastustajalla on valmentaja vaihtunut ja heillä on ollut hieman aikaa hioa pelaamistaan. Emme täysin tiedä, mitä sieltä tulee vastaan. Heillä on vahvat yksilöt ja he ovat vahvoja myös joukkueena. Heillä on mahdollisuus hilata itsensä vielä kuiville, joten pelistä ei tule helppo.

- Perjantaina nähdään silti taisteleva, aktiivinen ja viihdyttävä FC Lahti, Zeneli lupaa.

AC Oulu vaihtoi maajoukkuetauon aikana valmentajaa. Jyrki Ahola vetäytyi syyskuun lopussa valmentajan paikalta ja häntä kahden ottelun verran tuurannut Markus Heikkinen kantoi maajoukkuetaukoa edeltävissä otteluissa pääkäskijän vastuuta. Nyt joukkueen päävalmentajana toimii Ricardo Duarte. Portugalilainen käskijä sai oululaisten pelaamiseen ensimmäisessä ottelussaan hieman ryhtiä, mutta ei vielä toivottua tulosta.

- Meidän pitää parantaa joukkueen organisointia kentällä sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä. Lähdemme korjaamaan niitä muutamia asioita, joita emme tehneet niin hyvin edellispelissä, vaikka siinä oli paljon hyvääkin, Duarte miettii.

- Toivon tasapainoisempaa esitystä. Yksi ongelmista edellispelissä oli se, kun menetimme pallon ja vastustaja pääsi iskemään.

AC Oulu on ollut historian saatossa vaikea vastustaja Lahdelle. Kahdeksasta kohtaamisesta lahtelaiset ovat voittaneet vain kaksi. Myös tällä kaudella lahtelaiset ovat jääneet tähän mennessä ilman voittoa, sillä molemmat liigaottelut päättyivät tasan.

Erotuomari Järvinen Jari
AET 1 Kettunen Eemeli
AET 2 Monola Risto
4.ET Leino Mikko

FC Lahti - AC Oulu Lahden Stadionilla perjantaina 22.10. kello 17.30.

Kaikki Veikkausliigan ottelut suorana Ruutu-palvelussa

Lähde: FC Lahden verkkosivut, ACO TV
Lisää uutisia