AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.34 // 23.8.2021

Tulos pettymys FC Lahdelle - "Tiukka ja rikkonainen ottelu"

Tulos pettymys FC Lahdelle - "Tiukka ja rikkonainen ottelu"

David Browne iski ratkaisun jo ottelun alussa. (Kuva: Juha Tamminen)

HJK jatkaa tiukasti Veikkausliigan sarjataulukon kärjessä puristettuaan pisteet matkaansa FC Lahdelta maanantaina niukasti lukemin 1-0.

Ottelun ratkaisuksi jäi lopulta David Brownen aikainen osuma. Ottelun jälkeen FC Lahden kokenut kapteeni Kari Arkivuo oli pettynyt. Hän antoi samalla kunniaa vastustajalle ja myönsi, että HJK pelasi johtoasemassaan järkevästi.

– Ottelu oli tiukka ja rikkonainen. HJK sai 1-0-maalin ja puolusti sen jälkeen hyvin. Emme saaneet rikki vastustajan puolustusta. Meillä oli huono alku ja paransimme vasta ensimmäisen jakson lopussa.

- HJK pelasi fiksusti ja peli meni meille hankalaksi. Nyt pitää miettiä ennen seuraavaa ottelua, miten saamme luotua enemmän paikkoja, Arkivuo totesi.

Myös FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli oli pettynyt. Hän oli kuitenkin ylpeä siitä, että joukkueen asenne oli parantunut edellisestä ottelusta. Zeneli kaipasi peliin vielä lisää röyhkeyttä ja rohkeutta.

– Olen erittäin ylpeä pelaajistamme. Me taistelimme loppuun asti. Peli oli rikkonainen. Harmittaa se, miten se maali tuli. Saimme ensimmäisen puoliskon loppuun pari paikkaa ja toisella jaksolla pelasimme lähempänä tasoamme. Meidän olisi pitänyt olla vain röyhkeämpiä. Asenne oli nyt parempi kuin edellisessä pelissä, Zeneli tiivisti.

Lisää uutisia