AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HJK IFK Mariehamn Ilves KTP KuPS SJK VPS
vko.26 // 29.6.2021

Koskela tyytyväinen HJK:n pelaajatilanteeseen - "Kaikin puolin hyvä"

Koskela tyytyväinen HJK:n pelaajatilanteeseen - "Kaikin puolin hyvä"

Toni Koskelalla riittää vaihtoehtoja. (Kuva: Juha Tamminen)

HJK pääsee keskiviikkoiseen Stadin derbyyn HIFK:ta vastaan hyvistä asetelmista.

Vahvuudesta HJK:lla pois ovat ainoastaan Dylan Murnane ja pitkäaikaistoipilas Santeri Väänänen. Lisäksi Daniel O'Shaughnessy palaa riviin EM-lopputurnausurakan jälkeen.

HJK:lla riittää leveyttä ringissä ja tämä aiheuttaa jopa positiivista päänvaivaa.

– Meillä on kaikin puolin hyvä tilanne pelaajistossa. Meidän pitää tietysti aina miettiä nuoria pelaajiamme, esimerkiksi Matti Peltola on pelannut pari hyvää peliä viime aikoina. Samaan aikaan on tärkeää, että nuoret pelaajamme pelaavat säännöllisesti, joten pitää miettiä kannattaako pelata torstaina isot minuutit HJK Klubi 04:n paidassa, HJK:n päävalmentaja Toni Koskela miettii.

- Torstaina saamme myös varmistettua Kevin Kouassivi-Benissanille pelikuntoon pääsemiseksi tosi tärkeitä minuutteja, ja samalla tietysti autamme 04:n joukkuetta, jotta saamme hyviä tuloksia myös sieltä.

Koskela muistuttaa kokonaisuudesta eli yhteistyön merkityksestä Veikkausliigajoukkueen ja Ykkösen joukkueen välillä.

– HJK Klubi 04:n Ykkösen sarjapaikka on meille tärkeä, koska sieltä saamme sellaisia pelejä, jotka todella kehittävät nuoria pelaajia ja vaativat heiltä eri tavalla kuin aiemmat Kakkosen pelit.

HIFK - HJK Bolt Arenalla keskiviikkona 30.6. kello 18.30.

Kaikki Veikkausliigaottelut suorana Ruutu-palvelussa

Lisää uutisia