AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.14 // 10.4.2021

Kakkosessa kovia maalimääriä paukuttanut Hakan Huhtala haluaa onnistua myös Veikkausliigassa

Kakkosessa kovia maalimääriä paukuttanut Hakan Huhtala haluaa onnistua myös Veikkausliigassa

Jesse Huhtala hamuaa maaleja. (Kuva: Jukka Jaskara)

Jesse Huhtala on tottunut tekemään maaleja jo juniorista lähtien. Nyt hän hakee maaleja FC Hakan paidassa Veikkausliigassa.

Pirkkalan Jalkapalloklubin kasvatti siirtyi Ilveksen B-junioreihin vuonna 2017 ja debytoi edustusjoukkueen riveissä Veikkausliigassa vuonna 2018 pelaten kahdessa loppukauden pelissä. Läpimurto Ilveksen edustusjoukkueeseen jäi kuitenkin tekemättä ja hyökkääjälupaus haki vauhtia Kakkosesta ensin PEPO:sta ja viime kaudella HJS:sta ansaiten Hakan kanssa sopimuksen tänä talvena.

Huhtala on parin viime kauden aikana takonut Kakkosessa 35 pelissä 26 maalia ja tänä talvena oli aika suunnata kohti kovempia haasteita.

- Minulla oli alla muutama vahva kausi Kakkosessa ja koin, että urani kannalta olisi tärkeä saada askel eteenpäin joko Ykkösessä tai Veikkausliigassa. Ykkösestä oli kiinnostusta, mutta sitten agentti sanoi Hakan tarjoavan mahdollisuutta try-outille. Soittelimme "Temen" kanssa ja tulin mukaan joulukuussa treenaamaan ja pelaamaan. Kun Haka tarjosi sopimusta, se oli selkeä ratkaisu, että halusin pelata täällä tämän kauden ja toivottavasti pidempään, Huhtala kertoo Hakan sivuilla.

Huhtala on aina tehnyt maaleja missä on pelannut ja nyt hän jahtaa niitä Hakan paidassa Veikkausliigassa.

- Maalinteossa on samat elementit sarjatasosta riippumatta, mutta onhan se tietenkin vaikeampaa ylemmillä sarjatasoilla. On vähemmän aikaa, maalivahdit ovat parempia ja puolustajat kovempia.

- Koen, että pystyn vakiinnuttamaan paikkani Hakan joukkueessa ja todistaa kuuluvani Veikkausliigaan. Haluan, että minusta kehittyy hyvä Veikkausliigapelaaja ja haluan saada vastuuta sekä minuutteja ja sitä kautta tehdä myös maaleja.

Lisää uutisia