AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.43 // 30.10.2020

Ennakko: TPS-SJK

Ennakko: TPS-SJK

Kuva: Juha Tamminen

TPS ja SJK kohtaavat lauantaina Veritas Stadionilla ottelussa, jossa "kolmas kerta toden sanoo".

Ottelu on siirtynyt jo kahdesti koronan takia, ensin TPS:n ja sen jälkeen SJK:n karanteenin vuoksi.

Kotijoukkue TPS lähtee kauden toiseksi viimeiseen liigaotteluunsa liigakarsijan paikalta. TPS on viiden pisteen takamatkalla IFK Mariehamniin nähden ennen kahta viimeistä liigaottelua. Myös IFK Mariehamnilla on siis jäljellä vielä kaksi ottelua runkosarjassa. Maarianhaminalaiset kohtaavat ensi keskiviikon päätöskierroksella Hakan Valkeakoskella ja TPS saa vieraakseen silloin KuPS:n.

TPS:n pitää voittaa siis molemmat jäljellä olevat ottelunsa, että se voisi kiivetä IFK Mariehamnin ohi. Samalla IFK Mariehamnin pitäisi hävitä molemmat jäljellä olevat ottelunsa. TPS:llä on siis melkoinen haaste edessään.

- Veikkausliigan päätös loppukaudesta on nyt tehty ja sen kanssa nyt tietysti edetään. Kun tulin heinäkuun lopussa mukaan, alkuperäinen tavoite oli päästä RoPS:n ohi, siinä me onnistuttiinkin ja sen jälkeen tavoitteena oli nousta samalla lähemmäs muita joukkueita. Me emme saaneet nyt sitä alkuperäistä loppukauden aikajännettä taistella suorasta säilymisestä, TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson harmittelee.

SJK:n joukkue on nyt saanut lepoa IFK Mariehamn vieraspelissä tulleen korona-altistumisen sekä siitä johtuneen pakollisen 10 päivän karanteenin vuoksi. Altistuminen ei johtanut tartuntoihin, ja kaikki SJK:ssa ovat olleet oireettomia sekä terveitä koko karanteenin ajan.

Karanteeni päättyi keskiviikkona 28.10. Samalla torstaina tuli tieto, että kausi päättyy runkosarjaan ja SJK:n tavoitteena ollut ylempi loppusarjan jää pelaamatta.

– Ei meillä ole kuin yksi ainoa tavoite; voittaa nämä kaksi viimeistä peliä. Mielestäni minkään ei pidä antaa vaikuttaa meidän tekemiseemme.

- Meillähän on ainakin mahdollisuus näyttää, että olisimme kuuluneet siihen yläloppusarjaan. Ja kun meillä on joka tapauksessa ollut hyvä loppukausi, niin turha sitä on pyyhkiä pois millään mitä on tapahtunut, SJK-luotsi Jani Honkavaara sanoo.

TPS:n kokoonpanosta puuttuvat varmuudella lauantaina Juho Lähde, Jesper Karlsson ja Eliécer Espinosa.

Pieni tauko on tehnyt hyvää myös SJK:n pelaajatilanteen kannalta.

– Meillä on nyt myös lähes kaikki pelaajat kunnossa, Robin Sid on ainoa, joka on loukkaantumisen vuoksi sivussa. Jopa Samba Benga ja Joonas Sundmankin palasivat nyt treeneihin. Joten meillä olisi hyvä tilanne pelaajiston suhteen. Oltaisiin siis oltu ihan valmiita siihen loppupuristukseen vielä, sanoo Honkavaara.

Samba Bengan ja Joonas Sundmanin treeneihin paluun lisäksi SJK saa lauantain otteluun takaisin korttitilin täyttymisen vuoksi pelikiellossa olleen Emmanuel Ledesman. Muita pelikieltoja ei ole.


TPS-SJK Veritas Stadionilla lauantaina 31.10. kello 16.00.

Lähde: TPS:n verkkosivut, SJK:n verkkosivut
Lisää uutisia