AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.42 // 22.10.2020

FC Honka voitti FC Lahden (FC Honka-FC Lahti 2-1)

FC Honka voitti FC Lahden (FC Honka-FC Lahti 2-1)

Mac Kandji iski pilkulta Hongan avausmaalin. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Honka otti kolmannen peräkkäisen voittonsa kaadettuaan kotikentällään FC Lahden 2-1 (2-0).

FC Honka sai otteluun hyvän alun, kun sille vihellettiin kymmenennellä minuutilla rangaistuspotku, jonka Mac Kandji viimeisteli varmasti verkon perukoille. Hongan toinen maali tuli ensimmäisen puoliajan lisäajalla ja se merkittiin FC Lahden omaksi maaliksi. FC Lahti pääsi kaventamaan 74. minuutilla, kun sille vihellettiin rangaistuspotku eikä Jasin Assehnoun epäonnistunut. FC Lahden takaa-ajo sai lisäpontta, kun Rui Modesto punaisen kortin viisi minuuttia ennen loppua, mutta Honka kesti loppuun saakka.

Honka siirtyi ottelussa johtoon jo 11. minuutilla. Lucas Kaufmann toi pallon boksiin ja lopulta Lahti-puolustaja Mikko Viitikko pelasi palloa kädellään. Mac Kandji ei pilkulta erehtynyt vaan laukoi Hongan 1-0 johtoon.

25. minuutilla Kandji ja Javi Hervas riistivät pallon syvällä Lahden alueella. Kandjin laukaus meni kuitenkin hieman maalin ylitse. Viitisen minuuttia myöhemmin Kandji tarjoili boksin rajoille, mutta niin ikään Borjas Martinin kuti karkasi liian korkeaksi.

Viisi minuuttia ennen taukoa Lahti sai avausjakson parhaan paikkansa. Jean Christophe Coubronnen keskitys pomppi Lassi Forssille, mutta Tim Murray torjui laukauksen varmasti.

Honka lisäsi johtonsa kahteen vielä avausjakson lopulla. Kandji syötti ja Lucas Kaufmannin ohjaus meni Lahden puolustuksen kautta verkkoon. Näin tauolle Hongan kahden maalin johdossa.

Peli tasaantui toiselle jaksolle ja myös vierailijat saivat enemmä tilanteita luotua. 54. minuutilla Jasin Assehnoun ääsi kokeilemaan maalin edeustalta, mutta Tapio Heikkilän blokki piti lukemat muuttumattomina.

Hongan toisen jakson kenties paras paikka suntyi kymmenen minuuttia myöhemmin. Demba Savage laukoi läpiajosta kuitenkin malin ohitse.

Lahti tuli maalin päähän, kun kellossa oli 74. minuuttia. Pallo osui vapaapotkussa Honga-pelaajan käteen, ja Assehnoun teki pilkulta vieraiden kavennuksen,

Hongan ilta vaikeuti viisi minuuttia ennen loppua, kun Rui Modesto ajettiin ulos kentältä. Keltamustien puolustus kuitenkin piti loppuun saakka, joten täysi pistepotti jäi Espooseen luvuin 2-1.


FC Honka matkustaa runkosarjan viimeisellä kierroksella Ilveksen vieraaksi. FC Lahti isännöi HIFK:ta.

Lähde: FC Hongan verkkosivut
Lisää uutisia