AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.34 // 29.8.2020

"Gorilla pois selästä" - Ensimmäinen liigamaali maistui TPS:n Muzacille, mutta tappio harmitti

"Gorilla pois selästä" - Ensimmäinen liigamaali maistui TPS:n Muzacille, mutta tappio harmitti

Albijon Muzaci pamautti ensimmäisen Veikkausliigamaalinsa Kuopiossa. (Kuva: Juha Tamminen)

TPS:n raju otteluviikko päättyi kahden hienon voiton jälkeen lauantaina 1-3-vierastappioon Kuopiossa.

Hallitseva Suomen mestari KuPS sai ottelun avausmaalin ilmaiseksi. TPS:n Albijon Muzaci iski puolestaan tärkeän 2-1-kavennuksen juuri ennen taukoa. TPS:n pakka jäi kuitenkin kavennuksen jälkeen sen verran levälleen, että KuPS pääsi iskemään vielä juuri ennen taukovihellystä lukemiksi 3-1. Tuo etumatka oli TPS:lle liikaa ja kuopiolaiset pystyivät pitämään johtoasemansa loppuun asti.

- Tietenkin tappio oli pettymys, mutta pelattiin kuitenkin ihan hyvin ja oltaisiin ehkä ansaittu vähän enemmän. Kaksi peräkkäistä voittoa näkyi tässäkin pelissä ja puolustettiin ihan hyvin, mutta KuPS:n maalit tuli meidän omista tyhmistä virheistä, Muzaci myönsi.

TPS:n maalissa Alim Moundi nosti pallon hienosti KuPS-linjan taakse Muzacille. TPS-hyökkääjä teki hienot harhautukset ja ampui pallon upeasti vasurilla KuPS-maalin vasempaan ylänurkkaan. Maali oli Muzacille liigauran ensimmäinen ja maalin syntyajaksi merkittiin ottelun 45. minuutti. Muzaci moiskautti pienet pusut Savon Sanomat Areenan tekonurmeen elämänsä ensimmäisen liigamaalin kunniaksi.

- Pienen kimmokkeen se otti siitä, mutta hyvä veto se oli. Tässä on jahdattu sitä Veikkausliigan ensimmäistä maalia ja se nyt sitten tuli. Gorilla pois selästä, toivottavasti tulee jatkoa. Toivottavasti maalin mukana tuli lisää itseluottamusta ja se nähdään seuraavissa matseissa, Muzaci kertaili.

TPS pääsee KuPS-ottelun jälkeen ansaitulle puolentoista viikon ottelutauolle. TPS on tulessa seuraavan kerran keskiviikkona 9. syyskuuta, kun samoista sijoituksista tappeleva FC Haka saapuu Veritas Stadionille vieraaksi.

- Tauko tulee nyt hyvään paikkaan, meillä on ollut nyt viikkoon kolme matsia ja se on aika paljon. Kyllä se tuntuu kropassa joka äijällä, Muzaci vielä muistutti.

Lisää uutisia