AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.31 // 9.8.2020

Ennakko: HIFK-TPS

Ennakko: HIFK-TPS

Kuva: Juha Tamminen

Kolmen perättäisen vierasottelun jälkeen HIFK on kotiinpaluun edessä, kun joukkue maanantaina kohtaa sarjanousija TPS:n Bolt Arenalla pelattavassa Veikkausliigaottelussa.

Ennen sunnuntai-illan otteluita HIFK löytyy sarjataulukosta sijalta viisi 13 sarjapisteen turvin, kun taas TPS majailee viimeistä edellisenä pistesaldon näyttäessä kolmea sarjapistettä.

HIFK on viime viikkoina ollut vahvassa myötätuulessa, kun edelliset neljä Veikkausliigaottelua ovat tuoneet joukkueelle kolme voittoa sekä yhden tasapelin. Hyvien tulosten ansiosta joukkue löytyy tällä hetkellä neljän edelliskierroksen kuntopuntarin kärjestä. Kolme vaikeaa vierasottelua toivat seitsemän sarjapistettä yhdeksästä mahdollisesta, joten joukkue pääsee hyvällä itseluottamuksella palaamaan kotiyleisönsä eteen.

– Ihan hyvillä mielin lähdetään uuteen viikkoon. Tässä on tullut hyviä tuloksia viime aikoina ja ollaan päästy jakamaan vastuuta isommalle porukalle. Hyvä fiilis näkyy joukkueen tekemisessä, toteaa HIFK:n valmentaja Teemu Kankkunen.

Joukkue pelasi edellisen ottelunsa keskiviikkona, jolloin se päätti kolmen ottelun vieraskiertueensa voitokkaasti Valkeakoskella. FC Haka kaatui lukemin 0-2 Vitinhon ja Erikson Carlosin tämän kauden avausmaaleilla. HIFK:n avauskokoonpanossa oli Vitinhon lisäksi toinen debytantti, kun hyökkääjä John Fagerström sai pukea HIFK:n pelipaidan ylleen ensimmäistä kertaa ottelun alusta lähtien. Tiukan ottelutahdin aikana valmennus joutuu miettimään myös pelaajien lepuuttamista sekä pelituntuman antamista mahdollisimman monelle pelaajalle. Kankkunen kertoo, että valmennusjohto on tarkkaan suunnitellut pelaajien peluuttamista otteluruuhkan aikana etukäteen.

– Olen itse sitä mieltä, että pelaajien kierrättäminen, silloin kun se on mahdollista, myös maksaa itsensä takaisin. Onnistuttiin siinä hyvin ja nyt meillä on ryhmässä pari uutta miestä, jotka voidaan heittää milloin tahansa kehiin.

TPS:n uusi päävalmentaja Jonatan Johansson johti joukkonsa debyytissään 2-3-vierasvoittoon RoPS:sta. Viime torstaina TPS kompastui kuitenkin kotikentällään FC Honkaan, joka vei pisteet mukanaan Espooseen lukemin 0-2.

- HIFK on pelannut erittäin hyvin, varsinkin nyt uuden valmennuksen johdolla ja heillä on aivan selkeä pelityyli. HIFK on sarjan kovakuntoisimpia joukkueita, sellainen selkeä vastahyökkäysjoukkue. HIFK:lla on erittäin hyvät vahvistukset ulkomailta, paljon taitoa mukana, Johansson tietää.

- Meillä on ollut hyvä meininki omassa joukkueessa päällä koko viikonlopun. Nyt ottelut tulevat niin nopeasti peräkkäin, että meidän pitää todella tarkkaan miettiä kaikki valmistautuminen, harjoitusten sisältö, siis yleensäkin se, mihin me keskitymme, TPS-luotsi painottaa.

MaanantainaHIFK:ta on vastassa siis toinen nousijajoukkue, joka lähtee HIFK:ta vastaan pelaamaan kolmatta otteluaan uuden päävalmentajan alaisuudessa.

– TPS on nyt pelannut kaksi peliä uudella pelimuodolla ja -tavalla. Uskoisin, että he tulevat noudattamaan samaa kaavaa pienillä viilauksilla myös meitä vastaan. Honka-pelin lopussa he tekivät joitakin pelillisiä muutoksia, mutta meillä on aika hyvin tiedossa, millainen joukkue sieltä tulee vastaan, Kankkunen sanoo.

TPS-leirissä tilanne on sikäli hyvä, että Johanssonilla on mahdollisuus punnita eri vaihtoehtoja kokoonpanon suhteen.

- Otteluruuhkissa ratkaisee paljon se, kuinka leveä ja laadukas materiaali lopulta on. Tilanne on kaikille joukkueille sama, mutta peluutuksen, rotaation ja vaihtojen onnistuminen on usein ratkaisevaa. Meiltä on varmuudella poissa vain Albi (Muzaci), joka sai varoitustilinsä täyteen Honka-pelissä.

- Muutaman pelaajan kanssa vielä mietitään, mikä on pelaamisen tai mahdollisen lepäämisen suhteen kaikkein järkevintä isossa kuvassa. Teen lopulliset ratkaisut vasta maanantaina, Johansson suunnittelee.


HIFK - TPS Bolt Arenalla maanantaina 10.8. kello 18.30.

Lähde: HIFK:n verkkosivut, TPS:n verkkosivut
Lisää uutisia