AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.29 // 25.7.2020

FC Lahti haki voiton TPS:sta (TPS-FC Lahti 1-3)

FC Lahti haki voiton TPS:sta (TPS-FC Lahti 1-3)

Kuva: Juha Tamminen

TPS:n vaikea alkukausi sai jatkoa, kun FC Lahti haki lauantaina pisteet Veritas Stadionilta numeroin 1-3.

FC Lahti siirtyi johtoon juuri tauon alla Jasid Assehnounin rangaistuspotkumaalilla. TPS tuli tasoihin pian tauon jälkeen Masahudu Alhassanin iskettyä pallon maalinedustalta verkkoon. Vahid Hambon maali 63. minuutilla takasi kuitenkin voiton vieraille. Lopullisen niitin iski lisäajalla Pyry Lampinen.

Tappio oli raitapaidoille nyt jo viides peräkkäinen. FC Lahti kuuluu ennakkoon niihin TPS:n vastustajiin, joilta pisteitä pitää niistää. TPS pelasikin ihan pirteästi ja loi jopa ihan riittävästi maalipaikkojakin, mutta Lahti vei silti pinnat mukanaan lukemin 1-3.

TPS:llä oli heti ottelun alussa pari erinomaista paikkaa mennä johtoon. Olawale Tehe sai pallon aivan maalin edessä, mutta veto kilpistyi lahtelaisten maalivahtiin, Patrick Rakovskyyn. Aika pian perään Masahudu Alhassan pääsi kokeilemaan, mutta jälleen ilman tulosta. Jos TPS oli iskenyt pallon alussa sisään, olisi ottelun luonne ollut varmasti erilainen. Mutta se on vaan jossittelua, eikä ilahduta sen enempää.

TPS pelasi koko avausjakson aktiivisesti, mutta hedelmät korjasi kuitenkin aivan jakson lopulla FC Lahti. Juhani Pikkarainen otti vastustajaa omassa boksissa hieman ronskimmin, mutta rangaistuspotku tuli kyllä kaikille yllätyksenä. Jasin-Amin Assehnoun kumautti FC Lahden varmasti johtoon tarkalla pilkullaan juuri ennen taukovihellystä.

TPS nousi tasoihin heti toisen puoliajan alussa, kun Masahudu Alhassanin kuti painui sisään etukulmasta. Pallon kiitorataa auttoi FC Lahden puolustaja Timi Lahti, jonka jalasta peliväline otti kimmoketta. Siinä vaiheessa näytti vahvasti siltä, että TPS voi vielä nousta jopa kolmeen pisteeseen kiinni.

TPS:n toiveet kokivat kuitenkin kolauksen ottelun 63. minuutilla. Lahden kärki Vahid Hambo harhautteli TPS:n rangaistusalueella ja ampui matalan kudin aivan tolpan juureen. Ottelun lisäajalla vaihtomies Pyry Lampinen niittasi vielä 1-3-loppulukemat, eikä Palloseuralle jäänyt mitään ottelusta käteen.


RoPS – TPS lauantaina 1.8. kello 17.00 Rovaniemen Keskuskentällä ja FC Lahti – FC Honka maanantaina 3.8. kello 18.30 Lahden stadionilla.

Lähde: TPS:n verkkosivut
Lisää uutisia