AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.29 // 21.7.2020

"Jaksaa painaa ja tehdä hommia" - TPS:n Oskari Jakonen kaipaa vielä tehoja

"Jaksaa painaa ja tehdä hommia" - TPS:n Oskari Jakonen kaipaa vielä tehoja

Oskari Jakosella ei meno hyydy. (Kuva: Juha Tamminen)

TPS-laituri Oskari Jakonen kuuluu ehdottomasti raitapaitojen alkukauden onnistujiin.

Kuudetta kautta Palloseurassa pelaava Jakonen on saanut erinomaisesti Veikkausliigan rytmistä kiinni. Seuraavaksi hän odottaa tietysti myös tehoja. 23-vuotias Jakonen uskoo, että eräs tärkeimmistä tekijöistä hyvän vireen takana on Simone Lucchesin ansiokas fysiikkavalmennus.

- Tuntuu siltä, että jaksaa painaa ja tehdä hommia. Kun tulee samalla onnistuneita suorituksia, niin myös itseluottamus nousee. Vielä ei ole tullu kuitenkaan tehoja, mutta niiden mukana itseluottamus kasvaa entisestään, Jakonen tietää.

- Hyvä alku ja vire on monen asian summa. Simonen ohjelmilla pidettiin kuntopuolta yllä myös kevään pahimpina korona-viikkoina ja se näkyy nyt. Hänen johdollaan on hoidettu yleensäkin fysiikkapuolta huolella, hän kiittelee.

Jakosella oli osuutensa TPS:n kauden avausmaaliin Espoossa viime lauantaina. Osuman tinttasi lopulta verkon perille Olawale Tehe. Jakonen jatkoi Tatu Varmasen syötön Masahudu Alhassanille, jonka loistopassi tavoitti puolestaan maalin edessä päivystäneen Tehen.

- Se oli hieno maali, mutta niitä pitää tulla lisää. Pitää näköjään rakentaa ihan loppuun asti, kun ei ole muuten mennyt. Hyvä että se maali tuli ja saatiin silloin tasoitettua nopeasti. Vaikka lopulta hävittiin, niin Honka-pelissä oli paljon enemmän hyviä juttuja kuin sitä ennen Ilves-pelissä. Pitää ottaa ne hyvät jutut mukaan HJK-peliin.


TPS - HJK Veritas Stadionilla keskiviikkona 22.7. kello 18.30.

vko.25 // 21.6.2024
Lisää uutisia