AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.21 // 27.5.2020

​SJK-kaksikko Billy Ions ja Darvin Chavez on tekemässä paluuta

​SJK-kaksikko Billy Ions ja Darvin Chavez on tekemässä paluuta

Billy Ions on vähitellen palaamassa kentille. (Kuva: Juha Tamminen)

Vielä talvella peleistä sivussa loukkaantumisen vuoksi olleet SJK:n Billy Ions ja Darvin Chavez, ovat tekemässä paluuta pelikentille.

Englantilaishyökkääjä Billy Ions pelannut SJK:ssa kaudesta 2016 alkaen ja Suomessa hän on pelannut jo kaudesta 2013. Viimeiset kaksi vuotta on mennyt kuitenkin loukkaantumisten sävyttämänä. Ions operoitiin viime vuoden puolella ja leikkaus meni hyvin, mutta pitkä poissaolo kentiltä vie aikaa toipua täyteen pelikuntoon.

Ions on kuitenkin vasta 26-vuotias ja SJK teki hänen kanssaan jatkosopimuksen viime talvena, vaikka ei ollut vielä edes varmaa, että toipuuko hän koskaan täyteen kuntoon. Tämän hetken tilanne on hyvä ja erittäin todennäköisesti Ions nähdään SJK-paidassa pelikentillä tällä kaudella.

– Pre-season oli rankkaa aikaa, mutta olen nyt viime aikoina päässyt jo joukkueen muidenkin pelaajien mukaan. Juuri nyt pyrimme saamaan vain jalkani valmiiksi, että pystymme entisestään lisäämään pelillisiä asioita ja sitä myöten pelaamaan. Samalla minun pitää saada itseluottamus takaisin, eli usko siihen, että pystyn tekemään asioita kentällä kuten ennenkin.

Mutta kokonaisuutena asiat näyttävät kyllä todella positiiviselta ja voimme jatkaa eteenpäin, kertoo Ions.

Ionsin tapaan paluuta joukkueeseen tekee meksikolaispuolustaja Darvin Chavez, joka liittyi SJK:n riveihin viime talvena. Meksikon maajoukkueessa pelannut, ja Meksikon kanssa Olympiakultaa Lontoon vuoden 2012 Olympialaisissa voittanut Chavez on kokenut pelaaja, joka siirtyi SJK-paitaan Ykkösessä pelaavasta Pietarsaaren Jarosta. Jaroon Chavez saapui pari vuotta sitten ja osoitti välittömästi olevansa äärimmäisen kovatasoinen puolustaja.

Chavez ehti kuitenkin pelata vain yhden harjoitusottelun SJK.n kanssa talvella, kun hän loukkasi itseään, eikä voinut pelata siten SJK:n mukana Suomen Cupin karsintaotteluissa.

– Minulla oli huonoa onnea, kun loukkaannuin pre-seasonin alussa. Olen kuitenkin nyt tekemässä paluuta takaisin pelikentille ja päässyt jo harjoittelemaan joukkueen kanssa, kertoo Chavez.


Veikkausliigalla, Kansallisella Liigalla ja Miesten Ykkösellä on käynnissä yhteinen Kauden tärkein ottelu -kampanja, jossa taistellaan yhdessä suomalaisen huippujalkapallon puolesta. Kampanja on käynnissä 31.5. saakka. Tue seuroja ja tee hyvää!

Osallistu Kauden tärkeimpään otteluun

Lisää uutisia