AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.21 // 30.5.2019

Ennakko: FC Inter-Ilves

Ennakko: FC Inter-Ilves

Ilves matkaa perjantaina Turkuun kohdatakseen kärkikamppailussa huimassa vireessä olevan FC Interin, joka johtaa sarjaa yhden pisteen erolla.

Pistemäärällä mitattuna Inter ja Ilves ovat pelanneet varsin samanlaiset alkukaudet, mutta tyylissä on ollut eroja. Interin otteluissa on tehty eniten maaleja koko sarjassa: keskimäärin kolme ottelua kohden. Ilveksen otteluissa maaleja on nähty vähiten eli alle yksi per ottelu. Ilveksellä on tehtyjä maaleja vain kuusi, kun Inter on tehnyt alkukaudella jo kolminkertaisen maalimäärän. Sen sijaan puolustus Ilveksellä on ollut täyttä rautaa ja päästettyjä maaleja ei ole alkukauden yhdeksässä ottelussa kertynyt kuin kaksi.

FC Inter on täynnä nimekkäitä pelimiehiä, jotka myös pelaavat hienosti yhteen. Torjuntavastuun ovat jakaneet kokenut Henrik Moisander ja nuori haastaja Aati Marttinen. Hollantilaistoppari Daan Klinkenberg johtaa puolustusta. Hänen etupuolellaan peliä rytmittää nappikautta pelaava Mikko Kuningas. Yhteensä seitsemän liigamaalia viimeistelleet Timo Furuholm ja Mika Ojala on tuttu tehokaksikko sinimustien riveistä jo viime vuosikymmenen puolelta.

– Interillä on aina Veikkausliiga-aikana ollut hyviä yksilöitä. Nyt näyttää siltä, että heidät on saatu pelaamaan myös joukkueena. Tulokset puhuvat puolestaan, Turussa on kova vastustaja luvassa, Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss arvioi.

Jose Riveiron valmentama Inter on saanut täyden tehon irti koneesta. 18 tehtyä maalia on eniten koko sarjassa. Sarjajohtajan vauhti ei näytä laantumisen merkkejä, joskin viime lauantaina oli tyytyminen 1-1-tasapeliin HIFK:n vieraana. Turkulaisten ainoan maalin iski yksi liigan parhaimmista pelaajista, kymppipaikan Filip Valencic, joka on iskenyt kaikki kilpailut mukaanlaskettuna jo huimat 12 maalia tänä vuonna.

– Heillä on todella vaarallinen ja kokenut hyökkäyskolmikko. Keskikentälle ja alakertaan on löydetty vahvistuksia, joilla on myös jalkaisuudet kohdillaan, Wiss sanoo.

Suurinta vastuuta Ilveksessä ovat puolestaan alkukaudesta ottaneet maalivahti Mika Hilanderin lisäksi topparit Baba Mensah ja Tatu Miettunen. Ylempänä kentällä AC Oulusta siirtynyt Jair ja SJK:sta Ilvekseen palannut Emile Paul Tendeng ovat olleet tärkeitä palasia keltapaitojen menestyksessä. Lauri Ala-Myllymäki on tehnyt Ilveksen kuudesta maalista kaksi..

Huomisessa ottelussa molemmat joukkueet saavat vastaansa tähän mennessä suurimman haasteensa. Inter ei ole jäänyt maaleitta vielä yhdessäkään ottelussa, kun taas Jarkko Wissin valmentama Ilves on päästänyt maalin vain kahdesti. FC Interin päävalmentaja José Riveiro kehuu vastustajan yhtenäistä toimintaa oman maalin suojelemisessa.

– On sanomattakin selvää, että Ilves on vaikea vastustaja. Heidän puolustuksensa on erittäin pitävä, koska he ovat niin sitoutuneita puolustamiseen koko joukkueena. Heidän mahdollisuutensa saada pisteitä on suoraan verrannollista heidän kykyynsä pitää nollapelejä. Tavallisesti yksi maali tarkoittaa heille kolmea pistettä, Riveiro mainitsee.

Myös Interin edellinen vastustaja HIFK rakensi oman pelaamisensa vahvasti puolustuspelaamisen ympärille. Riveiro ei kuitenkaan näe HIFK:n ja Ilveksen olevan täysin samanlaisia vastustajia.

– Puolustamiseen sitoutuminen on jokseenkin samanlaista molemmissa joukkueissa, mutta toteuttamistapa on erilainen. HIFK oli alkuun hyvin aggressiivinen, mutta vetäytyi myöhemmin ottelussa. Ilves on ehkä jotain siitä väliltä ja toisaalta heillä on laadultaan erilaisia pelaajia, Riveiro muistuttaa.

Pelaajatilanne Interin joukkueessa on säilynyt pääosin erittäin hyvänä. HIFK-ottelu toi kuitenkin jälkikäteen huonoja uutisia, sillä Álvaro Muñizin kylkiluun todettiin murtuneen ottelun lopulla rajussa törmäyksessä HIFK-pelaajan kanssa. Albion Ademi sen sijaan on jo harjoitellut ensikerrat joukkueen mukana, mutta ei osallistu vielä huomiseen otteluun. Kaikki muut pelaajat ovat jälleen valmennuksen käytettävissä.

Ilves pääsee myös otteluun sikäli hyvästä tilanteesta, että varmuudella kokoonpanosta ei puutu ketään.


FC Inter-Ilves Veritas Stadionilla perjantaina 31.5. klo 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lähde: FC Interin verkkosivut, Ilveksen verkkosivut
Lisää uutisia