AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.09 // 8.3.2019

​FC Lahti koki tappion Turkin leirillä

​FC Lahti koki tappion Turkin leirillä

Teemu Jäntti pelasi vahvan ottelun. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahti kärsi 0-2-tappion harjoitusottelussa Turkin Belekissä valkovenäläiselle FK Homelille.

FC Lahti aloitti ottelun hienoisella hallinnalla. Mustapitojen peli toimi puolustussuuntaan, sillä FK Homel joutui turvautumaan heikkoihin kaukolaukauksiin. Aivan huippupaikat jäivät kuitenkin näkemättä. Jakson puolivälissä Homel onnistui murtamaan Lahden puolustuksen. Vitalii Kvashuk syötti läpisyötön ja valkovenäläisten testimies viimeisteli Homelin 1-0-johtoon.

Puolen tunnin pelin jälkeen Homel sai otetta pelistä ja Lahti oli puolustuskannalla. Anton Shramchenko osui tolppaan Patrick Rakovskyn menetettyä pallon. Hetkeä myöhemmin Shramchenko syötti ja jatkuvasti pahanteossa ollut Kvashuk naulasi ottelun lukemiksi 2-0. Rakovsky joutui venymään ensimmäisen jakson lopussa vielä Nivaldon tulisen laukauksen tielle. Lahti ei saanut jakson aikana yhtään vetoa maalia kohti.

Toisella jaksolla Lahti heräsi. Kymmenen minuutin pelin jälkeen Jean-Christophe Coubronne ampui ja tuloksena oli kulma. Ottelun loppupuolella Jasin Assehnoun pääsi tykittämään vapaapotkusta. Nuorukaisen kova veto meni niukasti ohi Homelin maalin. Lisäajalla Tomi Kult oli vielä onnistua kulmatilanteesta painimaan pallon verkkoon, mutta ottelun lopputulokseksi kirjattiin 2-0-tappio. Etenkin nuoret Teemu Jäntti ja Eemeli Virta painivat ja rakensivat peliä hyvin läpi ottelun.

Lisää uutisia