AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.44 // 30.10.2018

Huippupuolustaja jatkaa KuPS:ssa - seura käytti option

Huippupuolustaja jatkaa KuPS:ssa - seura käytti option

Kuva: Juha Tamminen

KuPS on käyttänyt Luis Carlos Murillon pelaajasopimukseen sisältyneen option ja puolustaja jatkaa siten kuopiolaisjoukkueen riveissä myös pelikaudella 2019.

Kolumbialainen Luis Carlos Murillo oli tärkeä palanen KuPS:n pelisysteemissä ja vasen laitapuolustaja antoi kauden 2018 aikana yhteensä kuusi maaliin johtanutta syöttöä. 28-vuotias syötti myös hyökkääjä Lucas Rangelin voitto-osuman Maarianhaminassa, jolla kuopiolaiset varmistivat kolmossijan ja europaikan.

Murillo on kerännyt kehuja läpi kauden ja tilastointi- ja videopalvelu InStatin mittareiden mukaan hän oli Veikkausliigan paras pelaaja kaudella 2018. Kolumbialainen oli sarjan kärkipäätä sekä hyökkäys- että puolustuspään tilastoissa.

Murillo oli sarjan neljänneksi ahkerin keskittäjä ja avainsyöttöjä (Key pass) puolustajalle kertyi kolmanneksi eniten. 177-senttiselle Murillolle kertyi sarjan eniten puolustuspään kaksinkamppailuja, joista puolustaja voitti huimat 66 prosenttia.

Lisää uutisia