AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.21 // 25.5.2018

KuPS kovassa vireessä: ”Olemme onnistuneet kahdessa viime pelissä siinä erityisen hyvin”

KuPS kovassa vireessä: ”Olemme onnistuneet kahdessa viime pelissä siinä erityisen hyvin”

KuPS-leirissä on ollut aihetta iloon. (Kuva: Juha Tamminen)

KuPS on kuntopuntarin kärkijoukkue. Viidestä edellisestä pelistä on tilillä neljä voittoa ja viime kierroksella oma pääkin pysyi vihdoin puhtaana.

KuPS on Veikkausliigassa toisena kaksi pistettä HJK:ta perässä. Kuntopuntaria kaksikko johtaa jaetusti.

Yksi asia on päävalmentaja Jani Honkavaaraa kuitenkin hämmentänyt. Joukkue voitti viime kierroksella VPS:n 2-0, mutta se olikin kauden ensimmäinen kerta, kun oma maali pysyi koskemattomana.

- Maalivahtiosastomme on hyvä, mutta nollapelejä ei vain meinannut tulla. Samaa oli viime vuonna, eli nollapelit olivat kiven alla. Maalit, joita olemme päästäneet ovat olleet hyvin erilaisia, joten korjaaminen on ollut vaikeaa. Vaasassa pelimme oli tasapainoinen. Vastustaja on vaikea pitää täysin poissa paikoilta, mutta onnistuimme siinä aika hyvin. Pitkässä juoksussa tämän pitäisi mennä juuri näin, Honkavaara linjaa.

Negatiivista kuopiolaisten vireestä ei kuitenkaan saa hakemallakaan. Hyökkääjä Rasmus Karjalainen johtaa sarjan maalipörssiä yhdeksällä osumalla ja moni muukin nuori pelaaja on onnistunut 21-vuotiaan vanavedessä.

- Parasta tekemisessämme on ollut raikas ja nopea hyökkäyspelaaminen. Tiesimme jo talvella, että pelimme suurin haaste on tasapainon pitämisessä voimakkaan hyökkäyspelin rinnalla. Meidän pitää myös pystyä ennakoimaan tilanteita kun menetämme pallon. Mitä teemme sen jälkeen?

- Olemme onnistuneet kahdessa viime pelissä siinä erityisen hyvin. Hyökkäyspelaamisessa olemme onnistuneet aina pelaajahankinnoista lähtien. Luis Carlos Murillo on tehnyt vasemman puolen pelaamisestamme todella vahvaa, pelaajatyypimme täydentävät toisiaan. "Rassen" (Rasmus Karjalainen), Petteri Pennasen ja Ilmari Niskasen onnistumiset ovat taas tuoneet vapautuneisuutta. Tiedämme, että ylhäältä löytyy tyyppejä, jotka pystyvät ratkomaan pelejä vaikeinakin hetkinä.

KuPS kohtaa lauantaina jumbojoukkue PS Kemin Savon Sanomat Areenalla. Klassinen pakkovoitto, eikö?

- Osaamme käsitellä kaikki pelit ja kaikki vastustajat nöyrästi. Kemillä on alun jälkeen ollut tuloksellisesti vaikeaa. He ovat kuitenkin pelanneet nuosujohteisesti. Kemin joukkueen kokoaminen on prosessi, jossa menee oma aikansa. Heillä on hyviä pelaajia, joista useammalla on pitkä liigakokemus. Minusta tuntuu, että Kemi on tällä hetkellä vaarallisimmillaan. Tämä on heille pakkovoitto. He tekevät sen eteen kaikkensa, "Honsu" ennakoi.

- Me olemme olleet Kemille vaikea vastustaja. Olemme aina onnistuneet heitä vastaan ja he varmasti saavat lisävirtaa siitä. Uskon kuitenkin, että me osaamme käsitellä tilanteen oikein ja esittää parastamme. Varsinkin kotikentällämme. Olemme kärkipään joukkue ja haluamme siellä myös olla. Nämä ottelut on siis voitettava.


KuPS-PS Kemi Savon Sanomat Areenalla lauantaina 26.5. kello 15. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia