AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.43 // 27.10.2017

FC Lahden Kuningas voitto ja europaikka mielessään

FC Lahden Kuningas voitto ja europaikka mielessään

Mikko Kuningas mielii europaikkaa. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahden keskikenttämies Mikko Kuningas lähtee voitto ja europaikka mielessään kauden päätösotteluun HIFK:ta vastaan.

Kuhnureiden syksy on ollut vaikea ja takana on neljä perättäistä tappiota. Tästä huolimatta FC Lahti voi edelleen yltää neljännelle sijalle ja europeleihin, mutta omissa käsissä tavoite ei enää ole. Se vaatii lauantaina voittoa ja samaan aikaan IFK Mariehamnin pitää hävitä Ilvekselle kotikentällään.

Maalinteko on tuottanut loppukaudesta vaikeuksia, mutta Mikko Kuningas tietää keinot voiton raivaamiseksi. Hän korostaa avausmaalin merkitystä.

- Tarvitsemme uskoa ja sitkeyttä siihen, että se maalipaikka ja maali tulee sieltä, jos teemme tarpeeksi laadukkaasti sovitut asiat. Emme halua antaa vastustajalle helppoja maaleja, koska varmasti olosuhteidenkin takia avausmaalin merkitys tulee olemaan entistä suuremmassa roolissa, Kuningas toteaa FC Lahden sivuilla.

Totta tosiaan, oman haasteensa lauantaille tulee varmasti tuomaan olosuhteet. Satoi taivaalta lunta, räntää tai vettä, joka tapauksessa pakkasella on ollut vaikutuksensa Lahden stadionin nurmimattoon. Hienoa syöttöpeliä tuskin nähdään.

- Totta kai olemme parhaimmillamme hyvällä alustalla, mutta meillä on paljon sitkeitä pelaajia. Siinä emme varmasti tule häviämään HIFK:lle, jos peli taistelupalloksi menee, Kuningas vakuuttaa.

20-vuotiaalle Kuninkaalle kausi on kolmas FC Lahdessa. Päättyvällä kaudella hän on onnistunut tekemään kaksi maalia, joista ensimmäinen tuli keväällä Helsingissä vapaapotkusta HIFK:ta vastaan.

- Oma kausi verrattain edelliseen kauteen on ollut pieni steppi eteenpäin, koska oma suoritustaso on pysynyt mielestäni tasaisempana viime kauteen nähden. Vastuuta tietysti haluan ottaa enemmän ja kantaa roolia. Siihen omilla pelisuorituksilla on ollut mahdollista vaikuttaa, mutta tehoja olisi tarvittu enemmän. Jos pääsen viimeisessä pelissä kentälle, niin pystyn jotenkin korjaamaan asiaa.

Kuningas korostaa loppuun, että päätöskierroksella pelataan isoista asioista.

- Meillä on mahdollisuus saavuttaa jotain, mitä moni ei varmasti uskonut ennen kauden alkua. Europaikka on tosi iso juttu ja se silmissä lähdemme lauantaihin, Kuningas päättää.

FC Lahti-HIFK Lahden Stadionilla lauantaina 28.10. kello 14. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia