AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.22 // 30.5.2017

Ennakko: JJK-KuPS

Ennakko: JJK-KuPS

JJK:n kotiottelut jatkuvat odotetulla kohtaamisella, kun Kettupaidat saavat pitkästä aikaa vieraakseen KuPS:n. Viimeksi Järvi-Suomen derbyä on liigaviheriöillä pelattu kaudella 2013.

Joukkueet kohtasivat tänä vuonna jo tammikuussa, kun KuPS pöllytti siipirikkoista JJK:ta vuoden avausottelussaan Suomen cupissa musertavin 9-1-lukemin.

- Silloin puolustettiin aivan liikaa seisovin jaloin – varmasti tulee kylmää kyytiä nytkin, jos puolustetaan samalla tavalla. On oltava paremmin hereillä ja valmiina, JJK:n päävalmentaja Juha Pasoja toteaa.

JJK:lla on nyt kahden viikon sisään viisi ottelua, joista takana on kolme ja edessä KuPS-kohtaamisen lisäksi lauantain PS Kemi-matsi. Viime kierroksella joukkue nappasi avausvoittonsa, kun Ilves kaatui 3-1.

- Pisteitä näistä härkäviikkojen otteluista saisi olla enemmänkin, mutta siinä mielessä on mennyt hyvin, että sairastuvalla ei ole porukka lisääntynyt vaan päin vastoin – vaikka rasitus onkin kovaa. Lähdettiin näihin peleihin kuitenkin hyvin kapealla ringillä.

Niin Honar Abdi kuin Jasin Abahassinekin tekivätkin paluut suoraan avauskokoonpanoon viime viikon otteluissa.

- Nyt edessä on vielä kaksi tiukkaa peliä ennen pientä huilia – ja ensimmäisenä päästään jälleen pelaamaan derbyä KuPS:a vastaan. Saa nähdä millainen joukkue heiltä tulee vastaan, mutta sen tiedän, että meillä on hyvä ja taisteleva joukkue kentällä.

Vahvasti pelaava KuPS-joukkue on noussut liigassa kärjen tuntumaan sarjakakkoseksi. Viidestä viime liigapelistä on hankittu neljä voittoa ja yksi tasuri yhteismaalein 10-4. KuPS on myös noussut liigan kuntopuntarin kärkipaikalle.

- Meidän on pidettävä huoli siitä, että vire jatkuu. Henkisesti tämä on vaativa peli. Pään pitää toimia, asenteen ja keskittymisen pitää olla kunnossa. Kenttäolot ovat nyt myös erilaiset. Tiivis pelitahti näkyy enemmän henkisellä puolella, tänään harjoituksissa se oli parempaan suuntaan menossa. Rovaniemellä esitys oli riittävän hyvä. Me oltiin parempia ja saatiin näkymään se tulostaululle. Tosi tyytyväinen on RoPS-voittoon oltava, päävalmentaja Jani Honkavaara kommentoi.

JJK sai myös oman voittotilinsä auki viime sarjakierroksella. Naapurusten välinen paikallispeli on pelattu viimeksi 2013. Luvassa on takavuosien tapaan tunteikas, kiihkeä ja fyysinen liigavääntö paikallisvastustajien välillä.

- Molemmilla on varmasti hyvät fiilikset. He saivat avausvoittonsa ja me voiton Rovaniemellä. Ne lähtökohdat ovat varmasti tasan. Paikallispeli on aina oma haaste. Pää on pidettävä kylmänä. JJK pelasi tosi fyysisesti Ilvestä vastaan ja voitti fyysisyydellä. JJK:n uhrautuminen ei lupaa helppoa peliä, kova työ pitää tehdä, jotta voitetaan, luotsi lisää.

Hyökkääjä Gbolahan Salamin yhden ottelun mittainen pelikielto on päättynyt ja maalitykki voi pelata keskiviikkona Jyväskylässä. Joukkueen pelaajatilanne on hyvä, kaikki pelaajat ovat tällä hetkellä ehjänä.


JJK-KuPS Harjun stadionilla keskiviikkona 31.5. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lähde: JJK:n verkkosivut, KuPS:n verkkosivut
Lisää uutisia