AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.12 // 24.3.2017

FC Lahdelle kaksi uutta sopimusta

FC Lahdelle kaksi uutta sopimusta

Miikka Mujunen jatkaa Lahdessa. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahti kertoo verkkosivuillaan kahdesta uudesta sopimuksesta. FC Lahti on solminut vuoden pelaajasopimuksen 22-vuotiaan brasilialaisen hyökkääjän Stênio Garcia Dutran kanssa ja tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen maalivahti Miikka Mujusen kanssa.

Stênio siirtyy Lahteen Associação Atlética Portuguesasta Brasiliasta. Hyökkääjä on pelannut urallaan kotimaassaan Real Noroestessa, Social FC:ssa ja AD Itaboraissa ennen Portuguesaan siirtymistään.

Stênio oli FC Lahden testattavana Espanjan leirillä ja hän pelasi myös Lahden riveissä harjoitusottelussa Falkenbergs FF:ä vastaan. Brasilialainen onnistui tekemään ottelussa Lahden ainoan maalin ennen kuin hänet vaihdettiin pois kasvoihin tulleen iskun takia.

Nuori brasilialainen on itse innoissaan sopimuksestaan. Hän haluaa menestyä ja auttaa joukkuetta menestymään. Lisäksi sopimus on askel eteenpäin hänen urallaan.

- Olen hyvin innoissani sopimuksesta FC Lahden kanssa. Uskon vahvasti, että pystyn auttamaan seuraa ja ottamaan seuraavan askeleen uralleni. Ja ennen kaikkea askeleen eurooppalaiseen jalkapalloiluun, Stênio iloitsee FC Lahden sivuilla.

Mujunen on 20-vuotias maalivahtilupaus, joka kerkesi viime kaudella valloittaa jo ykköstorjujan paikan liigassa ennen PS Kemi -ottelussa tullutta vakavaa polvivammaa. Mujunen debytoi FC Lahdessa jo vuonna 2012 Suomen Cupissa ja liigassa debyytti tuli kaudella 2013. Yhteensä liigaotteluita Mujunen on torjunut kuusi, joista voittoon on päättynyt neljä.

Mujunen on innoissaan uudesta sopimuksestaan. Loukkaantumiset alkavat olla takana päin ja nuorukainen pääsee pian harjoittelemaan täysipainoisesti joukkueen mukana. Maalivahdin tähtäimenä siintää myös nouseminen takaisin ikäluokkansa maajoukkueeseen.

- Tunnelmat ovat totta kai nyt todella hyvät, kun pääsee edustamaan kotikaupunkinsa seuraa. Pääsen ensi kuun alusta harjoittelemaan täysipainoisesti joukkueen mukana. Lyhyellä tähtäimellä tavoitteeni ovat jalan kuntoon saaminen ja joukkueen auttaminen kohti menestystä omalla panoksellani. Tietysti haluan päästä myös pelaamaan. Haluan antaa näyttöjä myös Pikkuhuuhkajien suuntaan, Mujunen hymyilee FC Lahden sivuilla.

Lisää uutisia