AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.48 // 29.11.2016

Leo Väisänen ja RoPS sopimukseen

Leo Väisänen ja RoPS sopimukseen

Kuva: Juha Tamminen

Päättyneellä kaudella HJK:ssa sekä lainasopimuksella PK-35 Vantaalla pelannut 19-vuotias puolustaja Leo Väisänen siirtyy Rovaniemen Palloseuraan.

Osapuolten välinen sopimus on kaksivuotinen. Sopimuksen myötä RoPS:aa kaudesta 2015 edustanut Juha Pirinen siirtyy Helsingin Jalkapalloklubiin.

Leo Väisänen on Käpylä Pallon kasvatti. Hän vaihtoi KäPa:sta Helsingin Jalkapalloklubiin B-ikäisenä kaudelle 2015. Debyytti Veikkausliigassa syntyi Klubin paidassa RoPS:n ja HJK:n pelatessa Rovaniemellä tasan 2-2 viime kevätkierroksen ottelussa. Väisänen siirtyi elokuussa lainasopimuksella PK-35 Vantaalle, jossa hän pelasi kaikki loput syyskauden ottelut.

Väisänen harjoittelee vielä loppuvuoden HJK:n mukana ennen muuttoaan Rovaniemelle.

- Kaikki RoPS:sta näkemäni ja kuulemani, niin valmennuksesta kuin olosuhteistakin, on ollut pelkästään myönteistä. Oikean roolin sekä peliajan saaminen olivat lähtökohtaisesti omat syyni tämän siirron taustalla, Väisänen kommentoi.

- Haluan vielä kiittää koko HJK:n valmennustiimiä. Heidän mukanaan olen kehittynyt pelaajana sekä saanut urani tähän saakka isoimmat ottelut. Nyt kuitenkin odotan muuttoa pohjoiseen kohti uusia haasteita.

Rovaniemen Palloseuran kausi 2017 käynnistyy Suomen Cupin lohkovaiheen otteluilla tammikuussa. Ensimmäinen peli on 28.1.2017 Ounashallissa Haukiputaan Palloa vastaan.

Lisää uutisia