AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.31 // 7.8.2016

VPS:n Vuorinen: "Laitoimme itsemme vähän vaikeaan paikkaan"

VPS:n Vuorinen: "Laitoimme itsemme vähän vaikeaan paikkaan"

Petri Vuorisen VPS jäi ilman pinnoja. (Kuva: Juha Tamminen)

VPS hävisi sunnuntaina Veikkausliiga-kamppailunsa RoPSia vastaan lukemin 2-0. RoPS teki maalinsa ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana.

– Tiesimme, että RoPS tulee ylhäältä kovaa prässäten, mutta oma pelimme muistutti toukokuun lopun IFK Mariehamn -kamppailua. Laitoimme itsemme vähän vaikeaan paikkaan ja sitä myötä RoPS painoi pelin haluamilleen alueille. Sitä kautta he saivat erikoistilanteita ja kaksi nopeaa maalia alussa, päävalmentaja Petri Vuorinen analysoi VPS:n sivuilla.

Toiselle jaksolle VPS petrasi selvästi ja puoliaika oli hyvin tasaväkinen.

– Toinen puoliaika oli sen näköistä, mitä pelimme ovat yleensä olleet sillä erotuksella, että emme ole olleet kahden maalin tappiolla. RoPS puolusti johtoasemaansa ja me saimme pelin haltuun. Kirin aikaansaamiseksi pitää kuitenkin tehdä maaleja ja siinä emme tänään onnistuneet. Tämä oli meillä hyvä muistutus. Pelit jatkuvat ja työnteko sen myötä, Vuorinen kommentoi.


VPS-SJK keskiviikkona 10.8. kello 18.30 Elisa Stadionilla. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia