AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.26 // 1.7.2023

Jarkko Wiss myönsi VPS:n paremmuuden – ”Parempi joukkue voitti ansaitusti”

Jarkko Wiss myönsi VPS:n paremmuuden – ”Parempi joukkue voitti ansaitusti”

VPS:n vahva alku oli liikaa Interille. (Kuva: Apollo Photo)

FC Inter kärsi lauantain liigakierroksella tappion, kun VPS oli parempi Vaasassa luvuin 3-0. Tappion myötä Interin kuuden ottelun pisteputki tuli päätökseensä.

FC Interin päävalmentaja Jarkko Wiss ei peitellyt pettymystään ottelun jälkeen.

– Parempi joukkue voitti ansaitusti, olimme tänään alusta saakka jotenkin tylsiä, ei oltu teräviä millään tavalla. Helppoja syöttövirheitä, yksinkertaista palloa meidän boksiin. Sillä VPS sai tavallaan sen alun ratkaistua, Wiss aloitti ottelun jälkipuinnin seuran sivuilla.

VPS sai otteluun loistavan alun, kun Samu Alanko teki avausmaalin kahdeksannella minuutilla ja vartti myöhemmin oli Patrick Michaelin vuoro osua. Wiss olikin ottelun alkuun pettynyt.

- On se ihan sama, että ketä vastaan tahansa tulee niin ei voi olla ekan puolen tunnin jälkeen 2-0 häviöllä. Tiedostettiin, että VPS on pelannut ihan hyviä pelejä ja ollut ihan vaarallisia, mutta ei ollut ehkä käynyt flaksi ihan jokaisessa pelissä. Kyllä me varoitettiin joukkuetta tästä ja olen totta kai tosi pettynyt.

Lisää uutisia