AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.26 // 30.6.2023

Ennakko: FC Lahti-KuPS

Ennakko: FC Lahti-KuPS

Kuva: Juha Tamminen

FC Lahti saa Hiihtikselle lauantaina vieraakseen satavuotista taivaltaan tänä vuonna juhlistavan ja europeleihin valmistautuvan sarjakärki Kuopion Palloseuran.

FC Lahti palasi tiistaina pelikentille maajoukkuetauon jälkeen vierasottelussa KTP:tä vastaan. Lahti oli koko ottelun vähintään askeleen jäljessä ja lopulta KTP nappasi 2—0-voiton. Lahden maalilla torjunut Anton Munukka piti lukemat torjunnoillaan siedettävinä. Lahtelaiset saivat ottelussa vain yhden laukauksen, mutta Loorents Hertsin veto viuhui yli maalin. Tappion myötä Lahti putosi sarjataulukossa kymmenenneksi.

Lauantain otteluun Lahti lähtee parantamaan suoritustaan, sillä KTP-pelistä ei ollut otettavissa mukaan positiivisia asioita. FC Lahden päävalmentaja Mikko Mannila kertoo, että edellisen ottelun jälkeen joukkueessa on tehty tarvittavia korjausliikkeitä.

– Tiistain ottelu oli meiltä huono. Emme olleet valmiita taistelemaan. Perustyömme oli heikkoa. Olemme analysoineet ottelun ja tehneet tarvittavat muutokset, jotta pystymme saamaan sarjakärkeä horjutettua. Hyvä puolustuspelaaminen avaa mahdollisuuksia hyökkäyksiin. Meidän pallollinen pelaamisemme pitää olla parempaa kuin Kotkassa. Myös se, miten päätämme hyökkäykset vaikuttaa puolustukseemme, Mannila toteaa.

Kuopion Palloseuran edellinen ottelu päättyi myös pettymykseen, kun IFK Mariehamn haki pisteet matkaansa väre Areenalta. KuPS:n päävalmentaja Jani Honkavaara kertoi ennakkohaastattelussa, että kuluvalla viikolla harjoituksissa on painotettu omaa peruspelaamista.

- Ehkä päällimmäinen ajatus on se, että meidän pitää parantaa edellisestä pelistä. Olimme vaisuja ja pelissä oli sellaista epämääräisyyttä. Nyt on perusasioita kirkastettu, "Honsu" painottaa.

- Lahti on varmasti valmis reagoimaan ja ollaan heidän kotikentällään, joten heillä on varmasti valmius tehdä jotain muutoksia, mutta meillä on fokus omassa peruspelaamisessamme. Pelit tulevat nyt aika nopeasti, joten pitää pystyä henkisesti latautumaan.

Pitkäaikaispotilaista Eemeli Virta ja Marin Ljubić palasivat kokoonpanoon tiistaina. Sivussa ovat kuitenkin varmasti yhä Pablo Andrade, Marius Könkkölä ja Lassi Järvenpää. Lisäksi Arian Kabashi on sivussa korttitilin täyttymisen vuoksi. Kotkasta puuttuneen Bubacar Djalón tilanne on vielä auki.

Erotuomari: Hyytiä Joni
AET 1: Jantunen Olli
AET 2: Määttänen Janne
4.ET: Leino Mikko


FC Lahti - KuPS Lahden stadionilla lauantaina 1.7. kello 19.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta. Ottelua voi seurata suorana myös vapaasti katsottavilla Ylen kanavilla.


Lähde: FC Lahden verkkosivut, KuPS:n verkkosivut
Lisää uutisia