AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KTP KuPS SJK
vko.09 // 1.3.2021

​Tuore Ilves-kapteeni Miettunen: "Pyrin auttamaan nuorta joukkuetta eteenpäin"

​Tuore Ilves-kapteeni Miettunen: "Pyrin auttamaan nuorta joukkuetta eteenpäin"

Tatu Miettunen on palaamassa täyteen iskuun. (Kuva: Juha Tamminen)

Ilvestä johtaa kentällä kaudella 2021 kuusivuotiaasta lähtien seuraa edustanut 26-vuotias Tatu Miettunen, joka valittiin joukkueen uudeksi kapteeniksi.

Varakapteenistoon kuulunut Miettunen pelasi viime kaudella 18 Veikkausliigan ottelua. Niistä viisi hän aloitti C-nauha olkavarressa, kun kapteenimaalivahti Mika Hilander oli sivussa. Täksi kaudeksi Hilander vaihtoi maisemaa Valkeakosken Hakaan, ja tupsukorvat tarvitsivat uuden johtajan.

Ennen harjoitustaukoa pelaajisto äänesti joukkueen kapteeniston. Miettusen tukena varakapteeneja ovat laitapuolustaja Felipe Aspegren sekä keskikenttäpelaajat Tuure Siira ja Joona Veteli.

– Kyseessä on kunniatehtävä. Pyrin auttamaan nuorta joukkuetta eteenpäin. Arvostan saamaani palautetta. Tietysti sekin on tärkeää, että saan edustaa kasvattiseuraani Ilvestä.

Miettunen itse on tekemässä vasta paluuta täyteen iskuun polvivamman jäljiltä. Talvikauden ensimmäiset minuutit tulivat lauantaina KTP:ta vastaan.

– On hienoa päästä taas pelaamaan. Hetki tietysti menee hyvän tuntuman löytämisessä. Cupin pelit olivat joukkueelle pettymys. KTP-pelissä otettiin kuitenkin taas askel eteenpäin. Meidän nuorella jengillä on potentiaalia ja se näkyy. Tasaisuutta tarvitaan lisää, Miettunen tietää.

– Joukkueessa on paljon uusia kasvoja, mutta ainakaan vielä kenelläkään ei ole tainnut mennä hermot, vaikka olen huudellut ja kuittaillut kentän laidalta pitkin talvea. Saa nähdä miten käy, kun olen kentällä, Miettunen virnistää.

Lisää uutisia