FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS RoPS SJK TPS
vko.42 // 20.10.2020

KuPS vahvistaa organisaatiotaan - Jukka Voutilainen myynti- ja markkinointijohtajaksi

KuPS vahvistaa organisaatiotaan - Jukka Voutilainen myynti- ja markkinointijohtajaksi

Kuva: KuPS

Kuopion Palloseura Oy vahvistaa organisaatiotaan. Jukka Voutilainen on aloittanut työnsä KuPS:n myynti- ja markkinointijohtajana.

Voutilainen on toiminut urheilun parissa liki 20 vuotta. Työkokemusta hän on kerryttänyt muun muassa Intersportilla, sekä viimeisimmäksi Puma Finland Oy:lla.

- Olen ollut etuoikeutetussa asemassa, että olen saanut työllistettyä itseni urheilun parissa. Urheilubusiness ja sen lainalaisuudet ovat tulleet hyvin tutuiksi aiemmissa työtehtävissäni myynti- ja markkinointipuolella, Voutilainen kertoo.

- Koen uuden työtehtäväni isona mahdollisuutena. Oma pitkäaikainen haaveeni on ollut päästä vaikuttamaan kotimaakuntaan ja päästä verkostoitumaan ihmisten kanssa entistä vahvemmin. KuPS-yhteisössä on valtava potentiaali ja suuria mahdollisuuksia, hienoja juttuja on varmasti edessä, Voutilainen iloitsee.

Kaavilta kotoisin oleva 41-vuotias Voutilainen aloitti työt KuPS:lla lokakuun puolivälissä. Hänen mukaansa KuPS:n myyntiorganisaatio aloittaa yhteistyökumppaneiden kontaktoimisen marraskuun aikana.

Lisää uutisia