AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.36 // 13.9.2020

HJK haki voiton Tampereelta (Ilves-HJK 1-2)

HJK haki voiton Tampereelta (Ilves-HJK 1-2)

Atomu Tanaka teki ottelun avausmaalin. (Kuva: Juha Tamminen)

HJK kaatoi Ilveksen Tampereen Ratinassa sunnuntain ainoassa Veikkausliigan ottelussa numeroin 2-1. Atomu Tanaka ja Tim Väyrynen tekivät vierasjoukkueen maalit, Joona Veteli vastasi isäntien kavennuksesta.

Ilveksen uusi hyökkääjä Gaetan Missi Mezu oli ensimmäistä kertaa edustusjoukkueen kokoonpanossa. Edellispäivänä kakkosjoukkueen mukana maalin tehnyt ja maalisyötön antanut gabonin maajoukkuemies joutuu sopeutumaan uuteen ympäristöön nopeasti.

Neljä ottelua heinä-elokuussa vyölleen merkkauttanut maalivahti Matias Riikonen palasi tolppien väliin. Riikosen liigadebyytti oli niin ikään HJK:ta vastaan. Poikamaajoukkueiden vakiokasvo osoitti ensimmäisistä minuuteista lähtien, että pallo ei polttele jaloissa. Hyvä pelinavaus ja varmat syötöt puolustuksen kanssa pitivät HJK-hyökkääjät aisoissa.

Kotijoukkue oli selvästi aktiivisempi osapuoli ja hallitsi palloa. HJK oli kuitenkin kliininen ja siirtyi ensimmäisestä paikastaan johtoon 19.minuutilla. Riku Riski keskitti oikealta laidalta Tim Väyryselle, joka näytti pelaavan palloa kädellään. Peli kuitenkin jatkui ja pallo lipui toiseen aaltoon Atomu Tanakalle, joka hiipi taustalta laukomaan pallon reppuun Ilves-pelaajien välistä.

0–1-osuma piristi sinivalkoisia ja pian sai Matias Riikonen todenteolla ahkeroitavaa. Aluksi Roope Riskin terävä kuti lähietäisyydeltä pysähtyi 18-vuotiaan hyppysiin. Seuraavaksi Tim Väyrynen kokeili onneaan maannuoliaisella, mutta Riikosen reaktiotorjunta piti Ilveksen mukana pelissä.

Toisessa päässä Mikael Alménin oivaltava syöttö vapautti Joona Vetelin vetosektorille. Kemiläislähtöisen Vetelin voimakas volley viuhui niukasti takatolpalta ohi. Tupsukorvat ovat kuluvalla kaudella tehneet maalin avausjaksolla vain viisi kertaa ja tälläkin kertaa nälkää jätettiin tauolle.

Pukukopista palatessa kissapeto jahtasi tasoitusta raivokkaasti kotiyleisön tukemana. Joona Veteli väläytteli hyvää potkutekniikkaansa, ja ahkerasti wingbackina maalille nousseella Janne Sakselalla oli myös omat hetkensä.

Lähes tunti oli pelikellossa, kun päävalmentaja Jarkko Wiss muutti puolustusvoittoista taktiikkaa avoimemmaksi ja marssitti kentälle uuden hyökkääjähankinnan Gaetan Missi Mezun. 24-vuotias hyökkääjä ei kuitenkaan päässyt vielä kovinkaan suureen valokeilaan, mutta hän pyysi aktiivisesti palloa ja väläytteli hyvää pallotatsia.

Tunnin pelin jälkeen Klubi teki tuhojaan. Aluksi Tim Väyrynen pääsi keskeltä juoksuun Atomu Tanakan syötöstä, mutta veto jäi hieman piippuun. Seuraavassa tilanteessa Väyrynen pääsi pelaamaan vahvuuksillaan, eikä erehtynyt. Luis Carlos Murillon tarkka keskitys tavoitti vapaaksi itsensä tehneen Väyrysen takatolpalta. Matias Riikosella ei ollut saumaa ehtiä puskun tielle ja tilanteeksi vaihtui 0–2.

Kapteenin nauhaa kantanut Tatu Miettinen piiskasi omiaan takaa-ajoon. Palkinto saatiin 76. minuutilla. Joona Veteli asettui pallon taakse, kun Ilves sai vapaapotkun noin 20 metristä rangaistusalueen kaaren vierestä. Veteli kiskaisi liigauransa avausmaalin voimakkaalla sijoituksella yläkulmaan.

Tamperelaisyleisö kannusti omiaan intohimoisesti ja tasoitus roikkui ilmassa. Takaa-ajo kuitenkin hiljentyi minuutti ennen täyttä aikaa, kun komeasti verkkoja juuri heiluttanut Joona Veteli ajettiin suihkuun suoralla punaisella kortilla. Pallo jäi maahan kaatuneen Riku Riskin pohkeiden väliin, josta Veteli yritti kuopaista pelivälineen vapaaksi. Napit nirhaisivat Riskiä pohkeesta ja erotuomari Oskari Hämäläinen puuttui peliin.

Viimeiset minuutit kuluivat rikkonaisissa merkeissä. Helsinkiläiset osasivat venyttää jokaisen mahdollisen pelikatkon mahdollisimman tahmeiksi. Maalinsuulla Hugo Keto sai pienen pomputtelun jälkeen liimattua Lauri Ala-Myllymäen muulinpotkun, eikä lähemmäs enää päästy.


Ilves-FC Haka Ratinan stadionilla lauantaina 19.9. kello 17 ja FC Honka-HJK Tapiolan Urheilupuistossa sunnuntaina 20.9. kello 13.

Lähde: Ilveksen verkkosivut
Lisää uutisia