AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.40 // 7.10.2019

Pikkuhuuhkajien puolustaja jatkaa SJK:ssa

Pikkuhuuhkajien puolustaja jatkaa SJK:ssa

Joonas Sundman jatkaa tutussa joukkueessa. (Kuva: Juha Tamminen)

SJK kertoo verkkosivuillaan tehneensä kahden vuoden jatkosopimuksen Joonas Sundmanin kanssa. Suomen U21-maajoukkueen puolustaja jatkaa SJK:ssa siten ainakin kauden 2021 loppuun.

Seinäjoella syntynyt ja jo juniorina SJK:ta edustanut 21-vuotias Sundman nousi SJK Akatemian kautta edustusjoukkueen harjoitusryhmään vain 16-vuotiaana.

Vuonna 2014 ollessaan 17-vuotias, hän siirtyi Englantiin Aston Villan akatemiaan. Siellä hän vietti kaksi kautta, pelaten myös seuran reservijoukkueessa. Suomeen ja Seinäjoelle Sundman teki paluun heinäkuussa 2017, tehden saman vuoden elokuussa debyytin Veikkausliigassa. Nyt pelejä on kasassa SJK:ssa yhteensä jo 54.

- Todella hyvät on fiilikset sopimuksesta, koska on todella hienoa jatkaa uraa täällä. En olisi voinut toivoa parempaa jatkoa, sanoo Sundman SJK:n sivuilla.

- Oli aikoinaan mahtava tehdä liigadebyytti oman kaupungin joukkueessa. Ja kyllä tämä aika on opettanut minua niin ihmisenä kuin pelaajanakin paljon eteenpäin. Englannissa olo aika alkoi kasvattamaan minua ammattilaisuuteen, mutta mielestäni vasta täällä olen päässyt oppimaan, mitä on se oikea ammattilaisuus miesten futiksessa, Sundman jatkaa.

Sundman välittää myös viestinsä SJK:n kannattajille.

- Seinäjoen väelle haluan sanoa, että pysykää katsomoissa, kuten olette tähänkin asti hienosti pysyneet. Kyllä tämä tästä paremmaksi taas muuttuu. Näissä heikoissa ajoissa lojaalisuus punnitaan. Ja Klopit ovat olleet kyllä siitä hieno esimerkki, miten he ovat olleet meidän tukena. Heistä mallia kaikille, sillä toivoisin todella, että kannattajamäärät vain kasvavat entisestään. Nyt on Suomifutis muutenkin hyvin nousussa, toteaa Sundman.


SJK-FC Lahti lauantaina 19.10. klo 15.00 OmaSp Stadionilla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lisää uutisia