FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KPV KuPS RoPS SJK VPS
vko.31 // 8.8.2019

Ennakko: HIFK-KPV

Ennakko: HIFK-KPV

HIFK kohtaa perjantaina KPV:n toista kertaa tämän kauden aikana Veikkausliigan alkusarjan toiseksi viimeisessä kotiottelussaan, joka samalla avaa viikonlopun Veikkausliigakierroksen.

Ennen kauden alkua moni veikkasi, että nämä joukkueet kävisivät lähinnä keskenään taistelua putoamista vastaan sarjan häntäpäässä. HIFK on pelannut yli näiden odotusten, ja pitää tällä hetkellä nimissään sijaa yhdeksän Veikkausliigan sarjataulukossa. Huomisen vieraiden kausi on sen sijaan ollut suurin piirtein niin vaikea, kuin mitä ennakkoon veikattiinkin, ja KPV on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla 11.

Joukkueet kohtasivat toukokuulla Kokkolassa, silloin pisteet jaettiin 1-1 lukemin. Viime kauden Ykkösestä KPV:n kenkään jäi hiertämään pitkän lisäajan tasoitus Kokkolassa ja synkkä pari minuuttinen suoran nousun kannalta ratkaisevassa ottelussa Helsingissä.

HIFK palaa nyt kotikentälleen kahden vieraspelin jälkeen. Vieraskiertue sujui pisteiden merkeissä hyvin, sillä kahdesta ottelusta irtosi kaiken kaikkiaan neljä sarjapistettä. IFK Mariehamn -voiton jälkeen joukkue pelasi viime sunnuntaina Kuopiossa, jossa tuloksena oli tasapeli lukemin 1-1 KuPSia vastaan.

Sarjan kuudenteen sijaan on tällä hetkellä eroa neljä pistettä, joten jokainen jäljellä oleva ottelu on panokseltaan erittäin tärkeä.

KuPS-ottelussa hyökkäysduon maanmiehensä Erikson Carlosin kanssa muodostanut Luís Henrique kertoo nauttineensa pelaamisesta HIFK:ssa.

– Tähän asti pelit ovat menneet erittäin hyvin, ja olen viihtynyt hyvin täällä. Joukkue kehittyy paremmaksi jokaisessa ottelussa, ja se on tärkeää tämän kauden tavoitteen kannalta. KPV:ta tulee varmasti kova peli, ja meidän täytyy olla valmiina pelin alkaessa kuten aina. Lähdemme tietysti ottamaan kolme pistettä huomenna, Luís Henrique sanoo.

KPV joutuu muokkaamaan kokoonpanoaan edellisistä otteluista. Vihreällä on pari pelikieltoa päällä, muutama loukkaantuminenkin vaivaa yhä ja sairastapaustakin pukkaa. Toisaalta KPV esittelee todennäköisesti perjantaina uusimman hankintansa. Ykkösessä MuSan riveissä kovat tehot iskenyt Taiki Kagayama solmi sopimuksen Vihreän kanssa torstaina.


HIFK-KPV Telia 5G Areenalla perjantaina 9.8. klo 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lähde: HIFK:n verkkosivut, KPV:n verkkosivut
Lisää uutisia