AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.18 // 8.5.2019

"Olisi pitänyt pystyä tekemään useampi maali" – tasapeli pieni pettymys IFK Mariehamnille

"Olisi pitänyt pystyä tekemään useampi maali" – tasapeli pieni pettymys IFK Mariehamnille

Arnold Origi torjui "Dajan" pilkun. (Kuva: Juha Tamminen)

IFK Mariehamnin kauden toinen Helsingin vierailu päättyi keskiviikkona 1-1-pistejakoon HIFK:ta vastaan.

Vierailla oli ottelussa mainio paikka johtomaalin tekoon 16. minuutilla, mutta HIFK-maalivahti Arnold Origi torjui Daniel Sjölundin rangaistuspotkun. Kun Erikson Carlos tauon alla vei HIFK:n johtoon, joutui Grönvitt takaa-ajajan asemaan.

Takaa-ajo toi viimein tasoituksen kymmenen minuuttia ennen loppua Simon Silverholtin osumalla, mutta hiukan vieraille jäi hampaankoloonkin.

- Tunne ottelun jälkeen on kuitenkin pieni pettymys, vaikka pääsimme pisteeseen kiinni myöhäisessä vaiheessa. Pääsimme etenemään oikeaan suuntaan tyhjissä tiloissa heidän puolustuslinjansa edessä niin monta kertaa, että meidän olisi pitänyt pystyä rankaisemaan HIFK:ta ja tekemään tänään useampi kuin yksi maali, IFK Mariehamnin päävalmentaja Peter Lundberg sanoi.

- Meidän pitää hyväksyä kuitenkin piste tänään ja siirtää keskittyminen nopeasti sunnuntaihin.


IFK Mariehamn-FC Inter Wiklöf Holding Arenalla sunnuntaina 12.5. klo 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lisää uutisia