FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KPV KuPS RoPS SJK VPS
vko.16 // 22.4.2019

Toppari mietti talvella päänsä puhki, missä ura jatkuu - kysyi neuvoja entiseltä pelitoverilta

Toppari mietti talvella päänsä puhki, missä ura jatkuu - kysyi neuvoja entiseltä pelitoverilta

Miro Tenho pelasi viime kaudet TPS:ssä. Nyt hän edustaa toista turkulaisseuraa FC Interiä. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Interiin täksi kaudeksi toisesta turkulaisseurasta TPS:stä siirtynyt Miro Tenho mietti viime vuoden lopulla päänsä puhki, missä jatkaisi peliuraansa. Päätös Interin riveihin siirtymisestä ei syntynyt ihan helpolla.

Kuluvan vuoden tammikuun 3. päivä herätti tunteita Turun kaupungin jalkapallopiireissä.

Tuona päivänä FC Inter ilmoitti hankkineensa TPS:n ykköstopparin Miro Tenhon riveihinsä täksi kaudeksi. Tilanne muistutti reilun viiden vuoden takaisesta uutisesta, jolloin TPS:n maalivahdin Jukka Lehtovaaran kerrottiin siirtyvän mustavalkoisista sinimustiin kahden vuoden sopimuksella.

Yhteistä sekä Lehtovaaran että Tenhon siirroilla on se, että molemmat ovat siirtyneet Interiin TPS:n pudottua Ykköseen.

TPS:n viimeisimmän putoamisen jälkeen Tenho alkoi miettiä tulevaa. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Seuravaihtoehtoja oli muutamia. Kun Inter osoitti kiinnostuksensa, Tenho mietti, mitä ihmiset ajattelisivat toiseen turkulaisseuraan siirtymisestä.

- Se oli ihan sairaan vaikeaa. Kävin kyllä itseni kanssa aikamoista keskustelua. Mietin joka tavalla, mikä olisi paras vaihtoehto, Tenho selitti.

- Totta kai tässä seuravaihdossa painoi sekin, missä olen pelannut tätä ennen. Siinä mietittiin sitäkin. Loppujen lopuksi juttelin Jukka Lehtovaaran kanssa, kun hän on sen vaihdoksen kerran tehnyt, sieltä sai hyviä vinkkejä.

Jos joku oli oikea mies antamaan tukea ja neuvoja isojen päätösten hetkellä, niin Lehtovaara, sillä hänen siirtonsa aiheutti paljon puhetta TPS-kannattajien keskuudessa. Tepsin faneille oli iso isku, kun seuraikoni ja kapteeni vaihtoi maisemaa.

Kuten arvata saattaa, Lehtovaara on Tenhon entinen joukkuetoveri. Turkulaismolari toimi Palloseuran kapteenina Tenhon ensimmäisellä Veikkausliigakaudella 2014. Keskustelu entisen liimanäpin kanssa vahvisti Tenhon ajatuksia siitä, että siirtyminen Interiin tässä vaiheessa on oikea askel uran kannalta.

- Olen ollut tosi tyytyväinen päätökseen. Ehkä suurin asia oli saada mietittyä, että tämä on työtäni ja lähteä sen kautta. Jos joku pahoittaa mielensä, niin se ei saa vaikuttaa omaan tekemiseen.

Interin kanssa Tenho, 24, solmi vuoden pituisen sopimuksen eikä sen pidempää pahvia. Siihen ei ole hänen mukaansa sen isompaa syytä.

- Jos pelaisi hyvän kauden, olisi sitä kautta mahdollisesti helpompi lähteä jonnekin. Oli meillä puhetta myös toisesta (sopimusvuodesta), Tenho kertoi.

Kaarinasta kotoisin oleva 188-senttinen Tenho pelasi urallaan TPS:n paidassa Veikkausliigaa 62 ottelun ja Ykköstä 69 ottelun verran.


FC Honka-FC Inter Tapiolan urheilupuistossa torstaina 25.4. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lisää uutisia