FC Honka FC Inter FC Lahti HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS PS Kemi RoPS SJK TPS VPS
vko.49 // 6.12.2018

Tavoitteena vähintään Allsvenskan - Veikkausliigavahti haluaa ulkomaille

Tavoitteena vähintään Allsvenskan - Veikkausliigavahti haluaa ulkomaille

Oskari Forsman haluaa pelata urallaan vielä Suomea kovimmissa sarjoissa. (Kuva: Juha Tamminen)

IFK Mariehamnin maalilla ensi kaudella torjuva Oskari Forsman, 30, haluaa yhä päästä pelaamaan Suomen ulkopuolella sijaitseville kentille.

Oskari Forsman saapui Maarianhaminaan maanantaina. Maalivahti viettää Ahvenanmaalla kolmen viikon tutustumisjakson ennen kuin myös perhe saapuu saarelle tammikuun alussa.

Takana on kolmet harjoitukset IFK Mariehamnissa, jonne Forsman siirtyi FC Lahdesta 1+1-vuotisella sopimuksella. Uuteen asuinympäristöön totuttelun lisäksi edessä on sopeutuminen uuden joukkueen meininkiin. Prosessi on käynnistynyt varsin hyvin.

- Näin lomien jälkeen joukkuetreeneissä jalat ovat ehkä käyneet monella enemmän kuin järki, mutta toistaiseksi on jäänyt tosi ammattimainen kuva siitä, miten arki täällä rullaa. Treeneissä on ollut neljä testipelaajaa eivätkä kaikki sopimuspelaajat ole vielä saapuneet, mutta muutaman treenin otannalla vaikuttaisi olevan kaikin puolin ammattimainen arki, Forsman arvioi.

Vaikutuksen molariin on tehnyt sekin, miten seura on auttanut häntä kentän ulkopuolisissa asioissa.

- Näin perheellisenä tuntuu siltä, että seura pystyy auttamaan monessa asiassa. Kaikin puolin vaikuttaa siltä, että tämä on tosi hyvä paketti myös perheen kannalta. Aloitamme kielikurssinkin tammikuussa, Forsman kertoo.

Vielä ennen viime kauden päättymistä Forsman eli pienessä epätietoisuudessa, kun ei tiennyt jatkostaan FC Lahdessa. Forsman siirtyi "Kuhnureihin" loppukesästä PS Kemistä, joka sai Lahdelta siirtokorvauksen ykkösvahdistaan.

Forsmanin mukaan hänellä ei ollut optiota kaudesta 2019, vaikka Lahden tiedotteen mukaan näin olikin.

Lahdessa päätettiin lopulta, ettei Forsmanille tarjota jatkosopimusta. Ennen kauden loppua IFK Mariehamn teki pelaajaa kohtaan alustavia tunnusteluita, josta keskusteluyhteys alkoi.

- Kun Lahdesta ei tullut tarjousta, niin pistimme ehdot kuntoon ja kun (IFK:n) sarjapaikka varmistui, niin nimet laitettiin alle. Alusta saakka tämä on tuntunut hyvältä, Forsman iloitsee.

30-vuotias, nykyisin kypärä päässään pelaava veskari odotteli Lahden päätöstä jonkin aikaa. Hänelle oli annettu ymmärtää, että jatkosopimusta tarjotaan riippumatta siitä kuka toimii joukkueen päävalmentajana tulevalla kaudella. Kun Sami Ristilän valmentajapestin jatkuminen varmistui, ratkaisu venyi silti. Sen seurauksena Forsman alkoi neuvotella IFK:n kanssa ja solmikin suullisen sopimuksen seuraan jo ennen Lahdesta tullutta päätöstä.

Forsman muistuttaa, ettei jalkapallossa voi aina miellyttää kaikkia. Hän vakuuttaa, ettei ole katkera mastokaupungin suuntaan.

- Ei minulla tietenkään mitään antipatioita ole Lahtea kohtaan siinä mielessä. Olen kiitollinen, että sain mahdollisuuden siellä. Vaikka loppukautemme olikin tavallaan aika surkea, niin jos olisin jäänyt Kemiin, niin ei sekään hyvin olisi myöskään mennyt.

- Lahdessa sain paljon pikkuniksejä maalivahtivalmennuksesta ja sain pelata hyvätasoisessa joukkueessa loppukauden. Siinä mielessä se oli hyvä asia uralle. Toki olisin voinut sinne jäädäkin, koska he maksoivat minusta siirtokorvauksen, ja tunnelma oli joukkueessa todella hyvä heikoista tuloksista huolimatta. Mutta nyt kävi näin ja he päätyivät toiseen ratkaisuun, eikä siinä mitään.

Loppu hyvin kaikki hyvin. IFK Mariehamn hankki Forsmanin oletettavasti isoon rooliin tolppien välissä.

- Pääsin tasapainoiseen liigaorganisaatioon, missä on päivittäistä maalivahtivalmennusta. He halusivat minut ja olen kuullut seurasta paljon hyvää. Odotan todella innolla saavani olla johtava pelaaja joukkueessa, Forsman sanoo.

Kaikki on alussa uutta. Asuinpaikka, seura ja joukkuetoverit. Vain kesken viime kauden PS Kemistä IFK:hon siirtynyt Keaton Isaksson ja TPS:stä tullut Riku Sjöroos ovat Forsmanin ystäviä entuudestaan.

Ammattimaiset olosuhteet, tasapainoisuus seurana ja päivittäinen maalivahtivalmennus olivat asioita, jotka vakuuttivat Forsmanin siirtymään "Grönvittiin". Porilaistorjuja toivookin pääsevänsä IFK-pestinsä jälkeen entistä kovempiin ympyröihin.

- Henkilökohtaisesti yritän päästä vielä tekemään uran Pohjoismaissa. On hienoa, että seura pystyy tarjoamaan minulle ja perheelleni kielikurssin. Täällä oppii kielen ja pääsee ruotsinkieliseen ympäristöön, Forsman sanoo.

- Täältä on pelaajia siirtynyt Ruotsin sarjoihin ja muualle, niin on varmasti kontakteja sinnekin päin. Tavoite olisi ottaa 1-2 askelta eteenpäin ja tehdä ura Pohjoismaissa hyvissä liigoissa. Se on se henkilökohtainen aspekti tässä. Yksi tai kaksi vuotta täällä ja sitten pääsisi vähintään Allsvenskaniin pelaamaan.

vko.50 // 14.12.2018
Lisää uutisia