FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS RoPS SJK TPS
vko.27 // 3.7.2018

Sion-kaksikko Gueye-Ciss jatkaa VPS:ssa loppukauden

Sion-kaksikko Gueye-Ciss jatkaa VPS:ssa loppukauden

Ibrahima Gueye pelaa loppukauden Vepsussa. (Kuva: Juha Tamminen)

Vaasan Palloseura hankki keväällä kolme lainapelaajaa sveitsiläisestä FC Sionista.

Jo aiemmin ilmoitettiin, että Marco Privitera palasi Sioniin, mutta Ibrahima Gueye ja Elhadji Ciss jatkavat lainasopimuksilla Vepsussa kauden loppuun.

Topparina pelaava Ciss toki on valitettavasti loukkaantuneena ja paluu kentille tapahtunee vasta elokuun lopulla.

- Olen erittäin tyytyväinen Cissin tekemiseen. Hän on todella ammattimainen ja voisi pelata korkeammallakin tasolla kuin Veikkausliiga. Hän johtaa joukkuetta puolustussuuntaan ja pelaa kovaa kaksinkamppailuissa. Asenne urheilemiseen ja jalkapalloiluun on ihan huipputasoa, päävalmentaja Petri Vuorinen kommentoi.

- Valitettavasti Ciss loukkaantui ja on ollut leikkauksessa. Hän on näillä näkymin poissa aina elokuun loppuun saakka, mutta silti Sionin kanssa on sovittu, että hän jää tänne ja hän itse halusi myös jäädä. Se on tärkeä lähtökohta, Vuorinen jatkaa.

Hyökkääjänä pelaava Gueye on jälleen käytettävissä TPS-pelissä kärsittyään korttitilin täyttymisen myötä tulleen pelikieltonsa.

- Gueyen parhaat puolet liittyvät nopeusominaisuuksiin. Gueyen hyvät ominaisuudet ovat kaikki huippuluokkaa. Kehityskohteet liittyvät enemmän pelikäsityksellisiin asioihin ja siihen, miten se tekemisen taso pysyy vielä tasaisemmin korkealla. Olen tyytyväinen siihen, että myös Gueye jatkaa meillä loppukauden, Vuorinen toteaa.


VPS - TPS Elisa Stadionilla keskiviikkona 4.7. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia