AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.22 // 2.6.2018

FC Inter vei maalijuhlan Maarianhaminassa (IFK Mariehamn-FC Inter 2-3)

FC Inter vei maalijuhlan Maarianhaminassa (IFK Mariehamn-FC Inter 2-3)

IFK Mariehamn ja FC Inter pelasivat värikkään ottelun Maarianhaminassa. Inter voitti pelin 3-2 Benjamin Källmanin, Albion Ademin ja Mikko Kuninkaan maaleilla. IFK Mariehamnille osuivat Aleksei Kangaskolkka ja Pontus Åsbrink.

Ottelun alku oli vauhdikas. Jo pelin toisella minuutilla IFK:n Cesar Fernandes karkasi Inter-puolustukselta. Maalivahti Henrik Moisander pelasti tilanteen hyvällä torjunnalla.

Heti seuraavasta hyökkäyksestä Interille tuomittiin pilkku, kun Benjamin Källman kaadettiin läpiajossa. Rangaistuspotkusta ei lopulta ollut iloa joukkueelle, sillä Timo Furuholm laukoi sen taivaan tuuliin.

Peliä ensimmäisellä jaksolla kenttätapahtumia harhasyötöistä huolimatta hallinnut Inter meni johtoon 13. minuutilla. Maalista vastasi Furuholmin syötöstä Källman.

Inter tuplasi johtonsa 22. minuutilla. Tällä kertaa maalin makuun pääsi ensimmäistä kertaa tällä kaudella suunnanmuutospelaamisen päätteeksi Albion Ademi, jonka laukaus painui maaliin IFK-puolustajan jalan kautta.

Jos Interin peli kulki ensimmäisellä jaksolla, niin toisesta ei voi sanoa samaa. Tuntui kuin joukkueen jalat olisivat jääneet pukuhuoneeseen, sillä niin selvästi kotijoukkue otti pelistä hallinnan.

IFK kavensi pelin 48. minuutilla rangaistuspotkusta. Pallo vietiin pilkulle, kun Ivan Sesar kaatoi seisovassa tilanteessa Amos Ekhalien. Tuomitun rankkarin laukoi voimalla maalin kattoon Aleksei Kangaskolkka.

Avausmaalin tehneellä Källmanilla oli hyvä tilaisuus toiseen maaliin 58. minuutin kohdalla, kun hän pääsi puolittaiseen läpiajoon oikealta laidalta. Anton Lepola sai kuitenkin torjuttua sijoituksen.

Seuraavasta hyökkäyksestä iski IFK pelin tasoihin. Maalin teki tarkalla sijoituksella Pontus Åsbrink. Syötön hänelle tarjoili vaihdosta kentälle tullut Robin Sid.

Ottelun maalit eivät jääneet vielä tähän. Syöttöpelinsä kanssa toisella jaksolla tuskaillut Inter sai illan toisen rangaistuspotkun 82. minuutilla, kun IFK-muuri torjui kädellään Ivan Sesarin vapaapotkun. Tällä kertaa pallon taakse asettui Mikko Kuningas, joka ei erehtynyt laukauksessaan.

Tasoitusta hakenut kotijoukkue sai pelin lopussa luotua enää yhden maalintekoyrityksen. Moisander Inter-maalilla koppasi kuitenkin tyylillä Kangaskolkan puskun käsiinsä. Näin Interille kotiin viemiseksi kolme pistettä.


HJK-IFK Mariehamn Telia 5G Areenalla tiistaina 12.6. kello 18.30 ja FC Inter-PS Kemi Veritas Stadionilla tiistaina 12.6. kello 18.30. Otteluita voi seurata suorina lähetyksinä Ruudusta.

Lähde: FC Interin verkkosivut
Lisää uutisia