AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.41 // 15.10.2017

Tasapeli jätti happaman maun SJK:n Pagelle

Tasapeli jätti happaman maun SJK:n Pagelle

Joukkueen taistelu tyydytti Brian Pagea, lopputulos ei. (Kuva: Juha Tamminen)

SJK haki vieraspisteen Kemin pehmeältä ja liukkaalta kentältä 3-3 tasapelillä. Harmillisesti tasapeli, ja Ilveksen samaan aikaan viime hetken maalilla ottama voitto KuPS:sta, tarkoittaa että SJK:n mitalihaaveet murenivat lopullisesti.

Eroa kolmanteen sijaan on seitsemän pistettä ja pisteitä on jaossa enää kahdessa ottelussa kuusi. SJK jää siten ensimmäistä kertaa ilman mitalia Veikkausliigassa. Neljänteen sijaan, ja sen oikeuttamaan europaikkaan, SJK omaa vielä mahdollisuuden, mutta se vaatisi IFK Mariehamnin ja FC Lahden tappioita maanantain otteluissa.

SJK meni ottelussa johtoon, mutta PS Kemi käänsi ottelun itselleen toisella puoliajalla iskemällä kolme maalia ja näytti olevan matkalla voittoon. SJK taisteli kuitenkin loppuun asti ja nousi lopulta tasapeliin. Seinäjokelaisilla oli paikat myös voittoon, mutta tällä kertaa oli tyytyminen pisteeseen.

- Ensimmäisellä puoliajalla Kemi oli parempi, emme olleet hyviä. Pääsimme kuitenkin johtoon rangaistuspotkusta. 10 minuutin katastrofi toisen jakson alussa. Emme tehneet mitään, mistä olimme puhuneet. Pelaajat jatkoivat taistelua, ja lopussa oli paikkoja voittoon. Pääsimme paremmin keskustan kautta. Pakotimme Kemin puolustamaan. Joskus tekee vaihtoja, jotka eivät toimi. Tänään vaihdot onnistuivat. Toisen puoliajan peli oli erittäin avointa, kun molemmat hakivat voittoa. On ollut vaikea kausi, pelaajisto on muuttunut paljon, ja kuten tiedetään, myös päävalmentajat. 3-1-vaiheessa olisi ollut helppo luovuttaa, kaikki pelasivat loppuun asti. Halusimme antaa painetta ylempänä oleville joukkueille, mutta pystyimme ottamaan vain pisteen. Nyt tavoite muuttui paljon vaikeammaksi, sanoi SJK:n päävalmentaja Brian Page seuran sivuilla.


HIFK-SJK Telia 5G Areenalla perjantaina 20.10. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lähde: SJK:n kotisivut
Lisää uutisia