AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.34 // 26.8.2017

Korkeakunnas pettyneenä: "Ei ollut hyvä esitys"

Korkeakunnas pettyneenä: "Ei ollut hyvä esitys"

FC Lahti joutui taipumaan lauantaina. (Kuva: Juha Tamminen)

Sitkeästi taistellut PS Kemi haki lauantaina 1-0-voiton FC Lahden kotikentältä.

FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas antoi kunniaa Kemin sitkeälle taistelulle. Korkeakunnas myönsi, että ensimmäinen jakso oli kauden huonoin.

Hän otti myös omaan piikkiinsä sen, ettei saanut sytytettyä joukkuetta.

- Ei ollut hyvä esitys. Ensimmäinen jakso oli kauden heikoin esitys. Meillä oli huono keskittyminen emmekä olleet tarpeeksi yhtenäisiä, aggressiivisia ja aktiivisia. Emme pelanneet hyvin, mutta toisaalta vastustajakaan ei maalipaikoilla juhlinut.

- Hyökkäyspäästä puuttui maltti. Saimme kyllä myllyä ja myräkkää vastustajan alueelle, mutta viimeistely oli heikkoa. Hukkasimme yhden jakson ja sen voi valmentaja ottaa omaan piikkiinsä, kun ei saanut sytytettyä joukkuetta. Pakko nostaa hattua Kemin sitkeälle taistelulle ja uhrautuvalle pelille. Palaamme tauon jälkeen entistä ehompana, Korkeakunnas lupasi.


JJK – FC Lahti torstaina 7.9. kello 18.30 Harjun Stadionilla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia