FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KPV KuPS RoPS SJK VPS
vko.21 // 24.5.2017

Eerik Kantola jatkaa RoPS:n nuorten esiinmarssia

Eerik Kantola jatkaa RoPS:n nuorten esiinmarssia

Eerik Kantolasta tuli Rovaniemen Palloseuran edellisessä ottelussa SJK:ta vastaan peräti viides alle kahdeksantoistavuotias RoPS:n pelaaja, joka on tällä kaudella saanut minuutteja Veikkausliigassa.

Tilasto on merkittävä. Yksikään toinen liigajoukkue ei ole toistaiseksi käyttänyt kentällä vielä ensimmäistäkään alle kahdeksantoistavuotiasta pelaajaa.

Toisaalta tilanne avautui yllättäen myös Eerik Kantolalle itselleen. Joukkueen kärsiessä flunssa- ja loukkaantumissumasta, Juha Malinen oli valinnut Kantolan mukaan täydentämään kapeaa vaihtopenkkiä. Tuloksena Kantola pelasi koko toisen puoliajan.

- Harjoittelin talvella jonkin verran edustuksen mukana, mutta sen jälkeen lähinnä B-junnujen ja Santan matkassa, Kantola kertaa.

- Sen pohjalta pääsy pelaaman Veikkausliigaa oli tietenkin toiveissa, mutta eihän minua viikkoa aiemmin oltu valittu edes koko pelireissulle.

Kantola ei osannut odottaa isoja minuutteja edes joukkueen jo saavuttua Seinäjoelle. Juuso Hämäläisen ja Lassi Järvenpää sairastuttua Kantola kuitenkin otti tauolla paikan vasempana laitapuolustajana. Nuorukainen myöntää rehdisti, että debyytti jännitti.

- Tietenkin, ja varmasti se näkyi myös suorituksessa. Olisin voinut olla alussakin aktiivisempi, mutta onneksi muutamien suoritusten jälkeen jännityskin purkautui, Kantola muistelee.

Kokeneemmat RoPS:n kannattajat ovat ihmetellen seurailleet uusien 17-vuotiaiden pelaamista Veikkausliigassa. Kantolalla tai muilla hänen ikäluokkansa pelaajalla ei kuitenkaan ole ennakkokäsitystä siitä, miksi he eivät voisi pärjätä miesten peleissä.

- Tietenkin tempo on erilainen, mutta pelaaminen tuntui hyvältä, RoPS-juniori sanoo.

- Osa jännityksestä tule pelkästään siitä, että pääsee ylipäätään pelaamaan Veikkausliiga. Mutta en ainakaan itse osannut ajatella etukäteen pärjäämistäni. Menee vain tekemään parhaansa ja klassisesti katsoo mihin se riittää.


RoPS-JJK Rovaniemen keskuskentällä keskiviikkona 24.5. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia