AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.17 // 27.4.2017

FC Lahden Mujunen pitkän tauon jälkeen taas harjoituksissa

FC Lahden Mujunen pitkän tauon jälkeen taas harjoituksissa

Miikka Mujunen tekee paluuta kokoonpanoon. (Kuva: Juha Tamminen)

Maalivahti Miikka Mujunen on palannut täysipainoisesti takaisin FC Lahden harjoituksiin vakavan polvivamman jälkeen.

Polvivamma vei läpimurtoaan viime kaudella tehneen Mujusen sairastuvalle lähes vuoden ajaksi. Mujunen on nyt harjoitellut reilun viikon ajan FC Lahden mukana ilman takaiskuja. Ei ole siis ihme, että hymy on herkässä.

- Todella hienoa päästä taas sataprosenttisesti joukkueen mukaan. On mukava herätä aamulla tietäen, ettei tarvitse mennä yksin pulikoimaan altaaseen, Mujunen kertoo iloisena.

Viime kaudella Mujunen syrjäytti Tomi Maanojan ykköstorjujan tontilta. Ennen loukkaantumistaan hän ehti pelata kolme liigaottelua, joista kahdessa hänet valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi. Nuorella veräjänvartijalla riittää edelleen paljon töitä pelituntuman takaisin saamiseksi, mutta tavoitteet herralla eivät ole kadonneet mihinkään.

- Tällä hetkellä Alexilla (Vasjutinilla) on ykkösmaalivahdin rooli, mutta kyllä minä tulen haastamaan hänet ihan tosissani. Eihän tätä muuten haluaisi ammatiksi pelata, jos ei halua tolppien väliin.

Se tietysti vaatii paljon töitä, sillä Vasjutin kuuluu Veikkausliigan parhaimmistoon pelipaikallaan. Vielä enemmän töitä vaatii kuitenkin Mujusen pitkän linjan maali.

- Haluan päästä ulkomaille pelaamaan ammatikseni. Siinä mielessä mikään ei ole muuttunut. Palo on yhtä kova, ellei kovempi kuin ennen loukkaantumista, Mujunen vakuuttaa.

Katso Mujusen erikoishaastattelu kokonaisuudessaan FCLahtiTV:stä alla olevan linkin kautta.


FC Lahti - JJK Lahden stadionilla lauantaina 29.4. kello 16.00. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia