AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.15 // 16.4.2017

JJK:lle jäi jossiteltavaakin: "Kai se paitsio oli"

JJK:lle jäi jossiteltavaakin: "Kai se paitsio oli"

Tommi Kari näki tasapelin kaikkiaan oikeutettuna tuloksena. (Kuva: Juha Tamminen)

JJK avasi kauden pistetilinsä lauantaisella 0-0-tasapelillä HIFK:n vieraana.

Eniten jossiteltavaa JJK:lle jäi kapteeni Tommi Karin tolppalaukauksesta 88. minuutilla. Muutama minuutti aiemmin kentälle vaihdettu Gaël Etock laittoi paluupallon perille asti, mutta osuma hylättiin paitsiona.

– Kai se sitten paitsio oli. Suomessa on hyvät tuomarit, Kari sanoi.

– Sen tilanteen myötä tasapeli kuitenkin jäi vähän kismittämään. Mutta pistejako oli varmaankin kaiken kaikkiaan oikeutettu lopputulos.

HIFK hallitsi ennen kaikkea ensimmäistä 45-minuuttista, mutta viimeistely oli epätarkkaa. Toisella puoliajalla JJK oli paljon paremmin mukana pelissä.

– Ensimmäisellä puoliajalla pelasimme koko joukkue aivan liian alhaalla. Turhaan valuimme ja annoimme HIFK:n pyörittää, Kari totesi.

– Toisella puoliajalla suljimme syöttösuunnat paljon fiksummin ja saimme sen kautta hyviä vastahyökkäyksiä. Hyvä, ettei tällä kertaa tullut yhtään todella huonoa puoliaikaa kuten Maarianhaminassa.


JJK - HJK sunnuntaina 23.4. kello 17 Harjun stadionilla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia